fbq
Heli Palsanmäki

Syövän selättänyt Heli Palsanmäki kiitollisena synttärisankarina: "Onnenkyyneleitä"

Suomen huutokauppakeisari -tv-sarjasta tuttu Heli Palsanmäki, 45, on onnellinen syntymäpäiväsankari.

Heli Palsanmäki uskaltaa iloita: Syöpäni on poissa

 

Syöpädiagnoosin tammikuussa 2022 saanut Heli Palsanmäki on kokenut raskaan vuoden yhdessä Aki-puolisonsa kanssa. Tv-kasvolla todettiin neljän sentin pahanlaatuinen kasvain kohdussa, ja syöpä oli ehtinyt levitä. Helin syöpähoidot venyivät keväällä kahdeksan viikon mittaisiksi, kunnes lopulta tuomion päivä koitti heinäkuussa.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

– Purskahdin itkuun. Lääkäri yritti lohduttaa, että tämähän on hyvä uutinen. Minä sain kakisteltua kyynelteni keskeltä, että niin onkin, ja jatkoin itkemistä. Oli kuin kuuden kuukauden henkinen helvetti olisi päättynyt, Heli kuvaili tuntemuksiaan kesällä Seiskalle.

– Ihmisten tuki ja myötätunto on ollut ihanaa ja suorastaan itkettävää. Olen saanut valtavasti palautetta, Heli kiittää.
– Ihmisten tuki ja myötätunto on ollut ihanaa ja suorastaan itkettävää. Olen saanut valtavasti palautetta, Heli kiitteli saamaansa tukea viime keväänä.

Keskiviikkona (22.2.) Suomen huutokauppakeisarin Facebook-sivu alkoi täyttyä onnitteluviesteistä Helille syntymäpäivän kunniaksi. 45 vuotta täyttänyt Heli julkaisikin sydämellisen kiitospäivityksen muistajille muikean kuvan kera. Otoksessa Heli hymyilee drinkki kädessään ja merinäköala takanaan.

– Iso KIITOS ja kippis. Ei löydy enempää sanoja. Onnenkyyneleitä niin ihanista onnitteluista. On ollut super ihana ja ikimuistoinen syntymäpäivä. KIITOS, Heli kirjoittaa lukuisten sydämien ja emojien kanssa.

Heli Palsanmäen syöpä löytyi vahingossa – sai tiedon sairastumisestaan kesken lomareissun

Rankat syöpähoidot veivät Heli Palsanmäen voimat: Laihduin 11 kiloa

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Myös tv-ohjelmassa nikkaroiva Markku lähetti Helille synttärionnittelut Suomen huutokauppakeisarin virallisten Facebook-sivujen kautta.