Syöpään sairastuneelle Roy Harkimolle annettiin kaksi kuukautta elinaikaa: ”Sitten selvisi…”

Syöpään sairastuneelle Roy Harkimolle annettiin kaksi kuukautta elinaikaa: ”Sitten selvisi…”

Roy Harkimo taistelee syöpää vastaan.

Mainos
Mainos päättyy

Sipoon kaupunginvaltuutettuna sekä aluevaltuutettuna toimiva Roy Harkimo, 67, sai viime vuoden heinäkuussa pysäyttäviä uutisia. 

Arkistovideo: Hjallis ja Roy Harkimo avautuvat naisista ja veljesrakkaudesta:

Hänellä todettiin maksasolusyöpä, jolla oli myös etäpesäke kädessä. Roy kertoo Seiskalle, että sairaus löydettiin sattumalta.

– Olin kiipeämässä veneeseen tikkaita pitkin, kun kuulin raksahduksen. Luulin tikapuiden hajonneen ja huojuvan otteessani, mutta sitten huomasinkin käteni katkenneen, Roy muistelee.

Mainos
Mainos päättyy

Kädestä otetuissa röntgen- ja tietokonetomografiakuvista ilmeni kuitenkin pysäyttävä uutinen.

– Tutkimuksista selvisi, että minulla on syöpä.

Näin söpöiltä Amanda ja Joel Harkimo näyttivät yhdessä pienenä: "Me ollaan siskon kanssa aina oltu superläheisiä"!

Raskaita sekaannuksia

Käsi leikattiin ja hoidettiin. Myöhemmin Roy sanoo joutuneensa järkyttymään vielä uudelleen, kun syövän luultiin levinneen vatsaan. Hänelle annettiin kaksi kuukautta elinaikaa.

– Ja maksimissaan vuosi, että se olisi niin sanotusti siinä… Sitten selvisikin, ettei vatsassa olekaan mitään. Tällaisten sekaannusten vuoksi on ollut todella raskas ja tuskallinen olo välillä.

Kun todettiin, ettei syöpä ollut levinnyt laajemmalle kuin jo oli, pystyttiin hoidot aloittamaan. Nyt Roy käy immuno-onkologisissa lääkehoidoissa kolmen viikon välein. Hänellä on tällä hetkellä hyvä lääkäri ja turvallinen olo.

Mainos
Mainos päättyy

– Voin ihan suht’ hyvin. Saan öisin nukuttua, ja yritän elää mahdollisimman terveellisesti.

Amanda Harkimolta pysäyttävä kannanotto omasta mallikuvastaan

Roy on saanut yönsä nukuttua ja yrittää pitää huolta terveydestään parhaansa mukaan.
Roy on saanut yönsä nukuttua ja yrittää pitää huolta terveydestään parhaansa mukaan.

Tilaa Seiska tästä

Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan