
Syntistä kuhertelua! Erika Vikman ja lääkärirakas lemmenlomalla – salakuvat Seiskassa
Seiska paljasti pari viikkoa sitten, että poptähti Erika Vikman, 30, on löytänyt uuden kumppanin itseään vanhemmasta lääkäristä.
Viime viikolla rakastavaiset suunnistivat ensimmäiselle yhteiselle ulkomaanmatkalle Kreikan Rodokselle.
Jälleen vanhempi mies! Näin Erika Vikman kommentoi uutta suhdettaan Seiskalle
Pari kirjautui sisälle viiden tähden Elissa Lifestyle Resort -hotelliin. Hehkeän laulajan saapuminen ylelliseen majapaikkaan ei jäänyt muilta matkalaisilta huomaamatta.
– Erika oli hyvin iloisella tuulella. Hän kikatteli niin, että koko hotelli raikui, Seiskalle kerrotaan.

Erika Vikman suunnitteli oman seksilelunsa: "Ota oma nautintosi ylpeästi haltuun"
Rakastavaiset viihtyivät erityisesti uimarannalla. Hotellin edustalla on pariskunnille tarkoitettu ranta, mutta rakastavaiset leiriytyivät kuitenkin lapsiperheiden suosimalle biitsille.
– Heidän käytöksensä oli todella huomiota herättävää. He muun muassa suutelivat toisiaan jatkuvasti ja levittelivät aurinkorasvaa toistensa reisille, rannalta kerrotaan.
– Kiihkeän suutelun lomassa mies hiplaili Erikan rintoja. Tämä vastasi eleeseen sujauttamalla kätensä miehen uikkareihin, suomalaisturistit päivittelevät Seiskalle.
Lue lisää ja katso kuvat tuoreimmasta Seiskasta!
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.