Suvi Hartlinilta pysäyttävä paljastus lapsuudestaan: ”Hyvin surullisia muistoja, jotka ovat seuranneet mua aina tähän päivään saakka”

suvi hartlin
Mainos
Mainos päättyy

Radiojuontaja Suvi Hartlin, 41, kertoo tuoreessa somepäivityksessään, ettei joulu ole aina ollut hänelle niin onnellista aikaa.

Suvi kirjoittaa eilen tiistaina (27.12.) Instagram-julkaisussaan olevansa sinut sen kanssa, että joulu alkaa olemaan jo tältä vuodelta ohi.

Kuusi vetelee vikoja päiviään ja ihan hyvä niin. Tuntuu, et aaton jälkeen ois ihanaa korjata kaikki punainen ja kimaltava mahdollisimman pian pois. Meillä oli tosi kiva joulu tänäkin vuonna. Tärkeimmät kokoontui saman katon alle ja tunnelma oli lämmin, hän aloittaa.

Oho, mikä muodonmuutos! Suvi Hartlin julkaisi hämmentävän kuvaparin itsestään: "Pitäisi saada Oscar-pysti"

Mainos
Mainos päättyy

Joulupyhät eivät aina ole olleet radiojuontajalle yhtä iloista ja rauhallista aikaa. Suvi muistelee lapsuuttaan, jolloin jouluaattoa vietettiin suuremmassa kokoonpanossa.

Suvi mainitsee, että aikuisten alkoholinkäyttö oli lapsena hänelle pelottava ja traumatisoitava kokemus.

Mulla on kuitenkin vähän kakspiippuinen fiilis joulusta. Lapsuudessa aattoja vietettiin isossa porukassa ja AINA joku oli kännissä. Sitä seurasi aikuisten ennakoimaton ja pelottava käytös. Toiset ryyppäsivät, toiset rukoilivat heitä lopettamaan. Aikuisille ei ehkä niin mieleenpainuvaa, mutta lapselle traumatisoivaa. Tilanne ei myöskään jätä paljoa pelivaraa. Pienestä pitäen sitä oppii olemaan näkymätön tilanteen vaatiessa, aistimaan vaarallisia tunnelmia ja miellyttämään.

Radiojuontajan mukaan joulu ei tästä syystä ole hänelle niin helppoa aikaa. Ajoittain huonot muistot palautuvat hänen mieleensä. 

Suvi haluaa taata turvallisen ja rakkaudentäyteisen joulun omalle lapselleen ja lähipiirilleen.

Hyvin surullisia muistoja, jotka ovat seuranneet mua aina tähän päivään saakka. Joka joulun koittaessa ne yrittävät nostaa päätään ja tunnen miten stressi kulkee kropan läpi. Vuosi vuodelta muistot kuitenkin laimenevat ja eniten auttaa se, että päätin aikoinaan hoitaa asiat oman lapsen kanssa täysin toisin. Humala ei kuulu jouluun. Meillä kaikki ovat sovussa ja haluavat toisilleen vain hyvää. On rakkautta ja lupa olla herkkä. Meillä ollaan turvassa.

Mainos
Mainos päättyy

Outo käänne! Seksiviestin saanut Suvi Hartlin tilittää: "Olen tehnyt rikoksen"

Radiojuontaja muistuttaa vielä, ettei somessa näkyvät kuvat eivät aina välttämättä kerro koko totuutta ihmisten joulunvietosta. 

Idyllisten joulukuvien taakse voi kätkeytyä monenlaista. Toivottavasti sun aatto oli sopuisa. Nyt vielä vuoden vikat päivät ja sitten pöytä on taas puhdas, Suvi päätti kirjoituksensa.

Suvi nousi julkisuuteen osallistuttuaan Miss Suomi -kilpailuun vuonna 2003. Suvi elää avoliitossa, ja hänellä on yksi tytär aiemmasta suhteesta.

Suvi juontaa Radio Novan iltapäivälähetyksiä Esko Eerikäisen kanssa.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan