Suurperheessä kasvanut TTK-kilpailija Isaac Sene avoimena veljessuhteistaan: "Olemme pysäyttämättömiä"

Isaac osallistuu tänä syksynä Tanssii tähtien kanssa -ohjelmaan.
Laulaja Isaac Sene, 27, on ponnahtanut tähtitaivaalle hieman tavallisesta poikkeavasta taustasta.
Isaac eli lapsuutensa Siilinjärvellä. Uskonto oli vahvasti läsnä, sillä Isaacin perhe oli lestadiolainen. Musiikki ja tanssi olivat siis pitkälti kiellettyjä. Kasvaessaan Isaac kuitenkin törmäsi esimerkiksi Michael Jacksonin tuotantoon, ja vaikuttui kuulemastaan ja näkemästään.
Kuuma jäbä teki vaikutuksen
Suuren yleisön tietoisuuteen Isaac ponnahti vuonna 2022 osallistuessaan Uuden musiikin kilpailuun. Laulajan liikekieli ja seksuaalisuudella leikittely kappaleessa Kuuma jäbä teki suomalaisiin vaikutuksen, vaikka edustuspaikka jäikin tuolloin haaveeksi.

Sittemmin Isaac perheestä on singahtanut tähtitaivaalle myös muita lahjakkuuksia. Iisacin pikkuveli Sexmane (oik. Max Sene) on yksi kotimaan suosituimmista räp-artisteista. Perheeseen kuuluu myös neljä muuta lasta, joista veljet Adilio ja Robin tekevät niin ikään musiikkia.
Pysäyttämättömiä
Isaac kertoo Seiskalle, että perhe tukee häntä kaikessa, mitä hän tekee. Veljesten välillä ei ole kovaa kilpailua, vaikka samalla haastavalla alalla työskentelevätkin.
– Meidän perheessä on hieno balanssi, kaikki ovat valloittamassa omia osa-alueitaan. Olemme aika pysäyttämättömiä. Minä tanssin tähtien kanssa ja toinen valloittaa festarilavoja, Isaac kuvailee.

– Olen ylpeä kaikista, ja he ovat varmasti myös minusta. Emme kilpaile keskenämme, hän toteaa.
Sisarustensa lisäksi Isaacilla on läheiset välit vanhempiensa kanssa. Hän toivoo, että äiti ja isä pääsevät paikan päälle katsomaan, kun hän kisailee Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa. Läheisten istuminen yleisössä ei aiheuta tähdelle paineita.
– Siitä tulee hyvä fiilis. Lähimmäisten tuki on äärimmäisen tärkeää, Isaac kertoo.