Suurperheen isä Konsta Hietanen avautuu kasvatusmetodeistaan – näin Salatut elämät -tähti reagoi laiskotteleviin lapsiinsa
Muusikko ja näyttelijä Konsta Hietanen, 37, on ollut itseään kolme vuotta nuoremman Aami-vaimonsa kanssa naimisissa jo 13 vuotta.
Hietasilla on neljä poikaa ja yksi tyttö. Vanhin veljeksistä on esiteini, ja kuopus on muutaman vuoden vanha tytär.
Lapsista puhuttaessa Konsta selvästi innostuu, sen verran tärkeitä silmäteriä tenavat isälleen ovat.
– Opetamme lapsillemme esimerkiksi ahkeruutta. Heitä välillä laiskottaa, ja silloin sanon, että tekemään tänne maailmaan on tultu.
Konsta on jo aiemmin mediassa kertonut, että Hietasilla ei pelata pelikonsoleilla tai katsota pahemmin televisiotakaan. Tiukkojenkin kasvatusotteiden vastapainona on kannustava ilmapiiri.
– Minusta tuntuu, että meillä opetetaan muita perheitä enemmän uskomaan omiin unelmiin. Kannustamme lapsia tavoittelemaan omia haaveitaan. Niin olen itsekin tehnyt.