Sussex soikoon, tässäkö on meidän oma herttuatar? Meghan Marklella yllättävä kaksoisolento Suomessa - katso itse ja vertaa!

Toissa viikonloppuna Turussa kisatuissa Fitness Classic -kisoissa nähtiin arvovaltainen siniverinen vieras. Tai niin voisi nopealla vilkaisulla kuvitella.
Renny Harlinin, 62, rakas avopuoliso Johanna Harlin, 27, on nimittäin kuin ilmetty Sussexin herttuatar Meghan, 39! Vaikka näillä näyttävillä leideillä on ikäeroa yli kymmenen vuotta, ovat piirteet kovin samanoloiset.
Molemmat ovat tummakutrisia, ruskeasilmäisiä ja heillä on kauniit hymykuopat, joita mielellään esittelevätkin leveällä ja hurmaavalla hymyllään.


Bulgariassa asuvat Harlinit saapuivat Suomeen toissa viikolla ennen Turussa järjestettyjä fitness-kisoja. Viime kesänä toisiinsa tutustunut pariskunta kihlautui alkuvuodesta, ja jo nyt kaksikko suunnittelee häitään täysillä. Niitä tanssittaneen syksyllä.
Häistä on povattu superhienoja. Luvassa on kaikkea, mistä vain unelmoida voi, aina fantasiasta alkaen.
– Se on ihanaa. Odotamme häitä ihan hirveästi, Johanna kertoo innoissaan.
– Viimeksi tänä aamuna kävimme häämenua läpi, Renny puolestaan kertoi Seiskalle kisahuuman keskellä.
Renny Harlin, 62, ja Johanna-rakas, 27, hehkuttavat satumaista onneaan: Luvassa taikahäät!