Susanna Penttilä nuorempien miesten treffailusta: Paheksuntaa ei enää ole

Susanna Penttilä nuorempien miesten treffailusta: Paheksuntaa ei enää ole

Myös oma elämänasenne on auttanut Susannaa jättämään kriitikot omaan arvoonsa.

Mainos
Mainos päättyy

Susanna Penttilä, 51, on alkujaan noussut julkisuuteen Férrer-muotiliikkeensä yrittäjänä. 20 vuotta sitten Playboy-miestenlehdessä julkaistujen alastonkuvien myötä julkisuus kasvoi ennestään.

Susanna on jatkanut muotiyrittäjänä läpi taantumien ja korona-aikojen, ja työ jatkuu ennallaan, mutta nyt mukaan on tullut myös eroottisten kuvien ja videoiden tekeminen maksavalle fanikunnalle.

Keskikesän juhlaa Susanna viettää tänä vuonna syntymäkaupungissaan Porissa perheen ja suvun kanssa.
Keskikesän juhlaa Susanna viettää tänä vuonna syntymäkaupungissaan Porissa perheen ja suvun kanssa.

Lue lisää: Susanna Penttilä tienaa jälleen alastomuudella – ”Linjani on muuttunut paljon rohkeammaksi”

Mainos
Mainos päättyy

Susannan julkisuusvuosiin on mahtunut niin maailmanmatkoja kuin seurapiirejä.

– Elämä on antanut minulle tosi paljon, ja olen siitä kiitollinen. Olen monessa asiassa ollut varsinainen Hannu Hanhi.

Susannan kesäkohteiden suosikit ovat perhemökki Korppoossa ja Mykonos Kreikassa.
Susannan kesäkohteiden suosikit ovat perhemökki Korppoossa ja Mykonos Kreikassa.

Erityistä Susanna Penttilän viime vuosissa on ollut paheksunnan loppuminen. Uhkean Playboy-kaunottaren ei uskottu osaavan elättää itseään vaatekaupalla, ja hänen tyyliään saatettiin paheksua liian rohkeaksi. Nyt kaikki on toisin.

– Kun ensikertaa seurustelin itseäni nuoremman miehen kanssa, meillä oli 11 vuoden ikäero. Sitä kauhisteltiin. Seuraava vakava suhde oli 18 vuotta nuoremman miehen kanssa ja sitä kauhisteltiin jo vähemmän. Nyt 50+-naisena saan treffailla parikymppisiä, eikä paheksuntaa enää ole. Maailma muuttuu.

Muutenkin terveellisesti elävä Susanna käyttää alkoholia hyvin vähän eikä muita päihteitä lainkaan.
Muutenkin terveellisesti elävä Susanna käyttää alkoholia hyvin vähän eikä muita päihteitä lainkaan.

Lue lisää: Susanna Penttilä nauttii ja tienaa nakuilemalla – ”Olen luontaisesti estoton”

Mainos
Mainos päättyy

Myös oma elämänasenne on auttanut Susannaa jättämään kriitikot omaan arvoonsa.

– Ei ihminen ole onnellinen, jos koko ajan miettii, mitä naapuri itsestä miettii. Ajattelen lähtökohtaisesti positiivisesti. Jätän katkerat ja kateelliset ihmiset pois arjestani, ja annan hyvän kiertää.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan