Susanna Laineen kohtaaminen tuntemattoman naisen kanssa johti yllättäviin kauppoihin

Susanna Laineen kohtaaminen tuntemattoman naisen kanssa johti yllättäviin kauppoihin

Kohtaaminen amerikkalaisen naisen kanssa sai juontajan havahtumaan.

Mainos
Mainos päättyy

Juontaja Susanna Laine, 43, on viihtynyt Dubaissa läpi joulun ja lekottelee auringon alla edelleen.

Arkistovideolla Susanna kertoo aiemmasta Dubain matkastaan:

Susanna kuvasi aurinkotuolilla makoillessaan videon, jonka hän jakoi someseuraajiensa nähtäville. Kesken kuvailujen joku huikkaa Susannalle kameran takaa hyvät huomenet.

- Good morning! Susanna huudahtaa englanniksi.

Mainos
Mainos päättyy

- Täällä Dubaissa englantihan suorastaan petraantuu, kun joka välissä saa toivotella good morning, good evening, how do you do, miss? Thank you, sir! I'm fine, Susanna luettelee.

Hän kertoo englannin kieleen liittyen myös tilanteesta, joka tapahtui hänelle perjantaina (27.12.) hotellin uima-altaalla.

- Siinä oli oikein natiivi tämmöinen, tai siis jenkkinainen. Helkkarin mukava! Siis niin kiva, kun juttelin sen kanssa pitkät tovit. Kaikenmaailman asioita jaettiin yhtäkkiä tuntemattoman ihmisen kanssa. Kohtaamiset - parasta, Susanna iloitsee.

Vaikka tilanne oli mukava, juontaja havahtui keskustelun lomassa ikävään tosiasiaan.

- Mutta harmitti siinä, kun hän puhui tietenkin niin hyvää enkkua, kun oli natiivi, että omat englannin taidot, tai sanavarasto on niin kapea, että arrgh. Ärsytti tai tuli sellainen, että oikeasti johonkin englannin kielen kursseille.

Mainos
Mainos päättyy

Susanna kertookin pistäneensä heti rahaa haisemaan, sillä hän osti keskustelun innoittamana puhelimeensa kieltä opettavan sovelluksen. Kyseessä on Susannan mukaan vuoden kestävä koulutus.

Hän kertoo pitävänsä opiskelemisesta ja haluaisikin ideaalissa tilanteessa lähteä esimerkiksi avoimen yliopiston kautta opettelemaan uusia taitoja.

- Siitä minä vähän haaveilen itseasiassa, mutta en tee sille mitään. Varmaan johtuu siitä, että en kuitenkaan tarpeeksi sitä halua.

Susanna ei ole kertonut tarkalleen, milloin hän kotiutuu etelänmatkaltaan takaisin Suomeen, mutta vinkkaa videollaan, että arki alkaa jälleen maanantaina.

Susanna ei ole myöskään kertonut, onko hän matkalla jonkun kanssa. Aiemmin Susannan on tiedetty matkustelleen muun muassa puolisonsa Petri Nygårdin kanssa.

Mainos
Mainos päättyy
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan