Surun murtama Behm peruu keikkansa

Behmin ex-kihlatun Miki Liukkosen kerrottiin tänään nukkuneen pois.
Laulaja Rita Behm julkaisi tänään riipaisevan tekstin hänen eilen (4.7.) 33-vuotiaana menehtyneestä ex-kihlatustaan, kirjailija Miki Liukkosesta.
Behm lisäsi Instagram-sivulleen mustavalkoisen kuvan, jossa Miki makaa sängyllä akustisen kitaran kanssa. Hän kuvaili Mikiä kuvatekstissä esimerkiksi herkäksi, kauniiksi, lahjakkaaksi ja rakastavaksi.
- Meidän välimme olivat loppuun asti kauniit. Olen luita ja ytimiä myöten järkyttynyt ja särkynyt ja toivon rauhaa medialta koko lähipiirille, Behm kirjoitti.
Miki Liukkosen ex-kihlattu Behm julkaisi riipaisevan päivityksen
Behmin oli määrä esiintyä huomenna torstaina (6.7.) Kuopio Wine Festivalilla. Esiintyminen on kuitenkin peruttu. Festivaali tiedottaa asiasta Facebook-sivullaan.
- BEHM on valitettavasti joutunut perumaan esiintymisensä Kuopio Winefestivaaleilla sairastapauksen vuoksi. Olemme tästä pahoillamme.
Behmin tilalla lavalle astelee UMK:ssa edustanut KUUMAA-yhtye.
Miki Liukkosen somejulkaisut huolestuttivat jo pitkään: "En minä elä vanhaksi"
Vielä eilisiltana (4.7.) Behm esiintyi laulaja Olavi Uusivirran kanssa Helsingin Allas Sea Poolilla. Kaksikko esitti yhdessä uutuusduettonsa Viimeinen tanssi.
Behm on keskellä kiireistä festarikesää, ja laulajan on tarkoitus esiintyä seuraavaksi lauantaina (8.7.) Lohjan Rantajameilla ja sunnuntaina (9.7.) Turun Ruisrockissa. Keikat tapahtuvat näillä näkymin.