fbq
Pia Penttala

Supernanny-ohjelman Pia Penttala ongelmaperheiden koronahaasteista: ”Olisi hyvä saada ammattilainen, joka soittaa päivittäin”

Supernanny Pia Penttala suhtautuu koronakriisin mukana tuleviin haasteisiin vakavasti.

Koronakriisi mahdollistaa monille perheille enemmän yhteistä aikaa. Samalla joissain perheissä kamppaillaan suurten haasteiden kanssa.

– Tällaisissa kriisitilanteissa ihmisillä on haasteita muun muassa mielenterveys- tai alkoholiongelmien kanssa. Haastaville perheille olisi hyvä saada ammattilainen, joka soittaa päivittäin ja kuuntelee kaikkia perheenjäseniä. Silloin jokainen voi purkaa päivän kulkua ja omia tuntemuksiaan tasapuolisesti.

Lapsen syntymä on suuri muutos jokaisen elämässä, vaikka kaikki eivät sitä haluakaan myöntää.

– On hirveää, jos ihminen sanoo, ettei lapsi muka muuta mitään. Siinähän muuttuu aivan kaikki! Muutos on kuitenkin hyvää, ja perheeseen tulee uusia rooleja.

Pia muistuttaa vanhempia siitä, että ajatuksiaan on hyvä purkaa kiireisen arjen keskellä.

– Perheissä on tärkeää voida näyttää tunteensa. Niitä ei kannata pelätä. On myös varmasti paljon ystäviä ja muita perheitä, joille voi puhua omista epävarmuuksistaan. Tärkeää on saada sanottua asiat ääneen.