
Suosio yllätti Ensitreffit alttarilla ohjelman Karlin: "Jotkut saattavat tsempata tai sanoa tykänneensä minusta ja Venlasta"
Sunnuntaina (21.11.) Tanssii tähtien kanssa -semifinaalilähetystä studiossa seurasivat itsekin tv:stä tuttu kaksikko, Ensitreffit alttarilla -ohjelman Karl ja Venla.
Katsomossa vierekkäin istunut pari totesi Seiskalle, etteivät he voi vielä puhua suhteestaan. Ensitreffit alttarilla -ohjelman pariskuntien kohtalot selviävät MTV3:lla tiistaina 30.11.
Karlin elämä on muuttunut tv-julkisuuden myötä. Ihmiset tunnistavat telkkarissa avioituneen keravalaisen ja tulevat usein hänen juttusilleen.
- Autonhuoltoreissulla tuli puolessa tunnissa kolme ennestään tuntematonta ihmistä juttelemaan. Ensimmäinen jo kotitalon hississä, toinen huoltamon pihassa ja kolmas kaupassa, Karl naurahtaa.

- Minulta kysellään kuulumisia, ja jotkut saattavat toivottaa tsemppiä ja sanoa tykänneensä minusta ja Venlasta. Yleensä he antavat positiivista palautetta, ja onhan se ihan mukavaa. Jos minulla kuitenkin on kiire, niin tuntuu töykeältä, kun en aina ehdi jäädä puhumaan.
Läheisiltään Karl on saanut kannustavaa ja rohkaisevaa palautetta rakkausrealityssä mukana olemisestaan.
Hän kuitenkin muistuttaa, että televisiossa nähdyt kohtaukset ovat vain murto-osa kuuden viikon taipaleesta, jonka he Venlan kanssa kokivat kameroiden edessä.
- En ota kantaa ohjelman leikkaukseen, mutta onhan se selvää, että paljon jää näyttämättä. Sama on tietysti muillakin pareilla, Karl sanoo.