Suomen ykköstoivo Jasmi Joensuun unelma toteutuu – tämä ihmetystä herättävä ominaisuus tarttui hiihtäjään Yhdysvalloista

Maastohiihtäjä Jasmi Joensuun, 25, pitkäaikainen unelma toteutuu tiistaina, kun hän hiihtää olympiadebyyttinsä. Jasmi on Suomen ykköstoivo vapaan hiihtotavan sprinttikisassa.
Vielä joitakin vuosia sitten asetelmaa olisi ollut vaikea uskoa. Järvenpäässä syntynyt mutta Kuortaneella kasvanut Jasmi oli juniorina poikkeuksellinen huippulahjakkuus, jonka päätöstä muuttaa 19-vuotiaana Yhdysvaltoihin kummasteltiin laajasti.
Sittemmin kritiikki on hiljentynyt. Jo viime kaudella Jasmi oli johdattamassa Suomen naisten viestijoukkuetta sensaatiomaiseen MM-pronssiin. Hän näytti tuolloin epäilijöilleen närhen munat.
– Vuosien varrella on tehty kovasti duunia. Kiva, että se jossain näkyykin, Jasmi myhäilee Seiskalle.

Jasmin asuessa Coloradossa aika vierähti hiihdon ja yliopisto-opintojen parissa. Hän valmistui kesällä 2019 Denverin yliopistosta rahoituksen ja markkinoinnin kandidaatiksi.
– Se oli upea, silmiä avaava neljän vuoden elämänkokemus, josta nautin täysin. Oli kivaa, että opiskelut toivat paljon tekemistä päiviin hiihdon ohella, Jasmi iloitsee.
Viihtymistä edesauttoi sekin, että Kalliovuorten kupeessa komeileva Denver on USA:n aurinkoisin kaupunki.

– Siellä taitaa tosiaan paistaa yli 300 päivää vuodessa. Kyllä se on ja muutenkin tosi upea urheilukaupunki.
Aurinkoinen on Jasmi itsekin. Huippuhiihtäjä painaa laduilla verenmaku suussa, mutta silti aina hymy huulilla.
– Kyllä minulle monesti sanotaan, että miten sinä jaksat olla aina niin positiivinen ja hymyilevä. Luulen, että se on jenkkivuosien tuomaa. Ainakin yritän olla aito ja iloinen!
– Tykkäsin Yhdysvalloissa siitäkin, että siellä yhdessä tekemisen kulttuuri oli eri tasolla kuin meillä Suomessa. Se oli isoin asia, mikä jäi positiivisesti mieleen.