Vain Seiskassa!

Suomen menestyneimpiin kuuluvan Remix-bilebändin viikkorytmit uusiksi! Solisti Jouni Herranen musiikkialan ahdingosta: "Tämä on kokonaisvaltainen isku"

Kotimaa | 24.02.2021 18:00

Porilaisella viihdeyhtye Remixillä katkesi koronapandemian vuoksi 12 vuotta kestänyt vähintään sadan keikan vuositahti. Rumpali Juha Jokisen 2008 perustama yhtye onkin kuulunut jo vuosia Suomen kysytyimpiin viihdebändeihin. Suurimmaksi osin käännöskappaleita soittavan Remixin kuunnelluinta kappaletta on YouTubessa soitettu yli kolme miljoonaa kertaa. Yhtyeen solisti Jouni Herranen kertoo Seiskalle, kuinka nykyinen maailmantilanne kurittaa koko musiikkibisnestä.

- Viime vuonna teimme ihan maksimissaan 20 keikkaa, ja sekin on varmasti yläkanttiin. Näistä suurin osa oli yksityiskeikkoja, sillä ravintolakeikkojahan ei oikein voi tehdä.

- Ihan sama millä tasolla musiikkia tekee, niin kaikkihan tästä kärsivät, Jouni toteaa.

Koko ala samassa veneessä

Musiikkialan ammattilaiset ovat tottuneet epäsäännölliseen työhön, mutta nykytilanne kurittaa muusikoita kaikesta huolimatta.

- Viikolla tekee asiat kuitenkin tietyllä tavalla, kun valmistautuu viikonlopun keikkoihin. Tässä tilanteessa katoaa viikkorytmi ja -rutiinit täysin. Sitten sitä päätyy vain olemaan, ja se syö päätä. Ei siitä mihinkään pääse, Jouni valottaa koko kulttuurialaa koskettavaa kurimusta.

Live-esiintymisten puuttumisesta kärsii paitsi innokas yleisö myös musiikilla itsensä elättävät artistit.

- Tajuavatkohan ylemmillä tasoilla lainkaan, kuinka ihmiset kärsivät tästä. Moni muusikko joutuu käsittelemään tilannetta jopa ammattiauttajien puheilla. 
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by Remixyhtye (@remixyhtye)

- Olen itsekin käsitellyt asiaa paljon, ja totta kai tilanteeseen tulee tietynlainen hyväksyminen. Itseäni vain ottaa päähän nämä tarinat, joissa puhutaan alaa vaihtaneista muusikoista menestystarinoina. Ei tämän pitäisi mennä niin, että kaikkien tällä alalla pitäisi luovuttaa. Nämä uutiset tuntuvat siltä, että koko alaa oltaisiin kuoppaamassa. 

Myös Remix-yhtyeen riveistä on jäseniä lähtenyt muille aloille töihin pandemian sulkiessa keikkapaikkoja.

- Se on väistämättä edessä, etenkin perheellisillä. Itse olen tehnyt musiikkia bändille ja suunnitellut yhteistöitä eri tahojen kanssa. Olen toiminut musiikin parissa freelancer-pohjalta, eikä minulla ole muutakaan suunnitelmaa tähän hätään. Tällä hetkellä ei ole auttanut kuin hakeutua tukien piiriin ja toivoa, että oman alan työt jatkuisivat mahdollisimman pian. Olen varma, etten ole ainoa, joka näin on joutunut toimimaan.

Keikkatauko pitkittyy aina vaan

Maailmalla jylläävän koronapandemian pitkittyessä venyy keikkatauko myös valtavaksi. Jouni epäilee tämän näkyvän myös keikoilla, kunhan tilanne ensiksi hellittää.

- Kun pääsemme taas keikkailemaan, niin ei se varmasti heti timanttia ole, Jouni naureskelee.

- Kyllä se toki vaikuttaa. Ei juuri ole treenejäkään, kun motivaatio harjoitteluun on hukassa keikkojen puutteen vuoksi. Teemme musiikkia kuitenkin sillä ajatuksella, että keikkailu on se leipä. Meillä on kaikilla sellainen poikamainen pilke silmäkulmassa jokaisella keikalla, joten on vähän koetuksella tuo fiilis tähän hommaan, solisti vakavoituu.
 

 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 

A post shared by Remixyhtye (@remixyhtye)

Yhtye on kuitenkin päättänyt, että nyt ei ole oikea aika luovuttaa, vaikka muusikoita kovin koetellaankin.

- Ei meistä kukaan ole lopettamassa tai luovuttamassa. Toivon todella, ettei kukaan koko Suomessa ajattele tällä alalla niin.

"Miten toiminta pysyy hengissä?"

Jouni myöntää pandemian olleen kokonaisvaltainen isku, etenkin kulttuurialalle.

- Kukaan ei varmasti olettanut, että tällaista voisi tapahtua. Uhka toki on aina olemassa, mutta toivottavasti tämä on isoin kriisi mitä, omana elinaikana tarvitsee kokea.

Monet muusikot ovat ideoineet keikkatulojen puuttuessa muita tulonlähteitä. Remix-yhtye on panostanut nettikauppaansa ja sen markkinointiin.

- Mitä pidemmälle tilanne menee, niin ideointia täytyy kehittää. Mitä keksimme, että toimintamme pysyy hengissä itsemme ja seuraajiemme vuoksi. Jollei musiikki näy eikä kuulu, niin aika nopeasti tulee unohdetuksi.
 
Lue myös: Apua, Viettelysten saarelta jo kolmas tähtää artistiksi: Aki Manninen julkaisee biisin!

Yhtye on pohtinut vaihtoehdoikseen suoratoistolähetyksiä.

- Kuulijoilla ja faneilla täytyy olla jotain livekeikkojen tilalle. Sellaisella ”olemme olemassa, älkää unohtako meitä” -tyylillä.

Musiikki toimii terapiana

Siitä kauanko tämä tilanne jatkuu, ei ole varmasti kenelläkään olemassa vastausta. Jouni painottaa ymmärtävänsä, että jostain täytyy aloittaa ongelman kartoittaminen pandemian jyllätessä maan joka kolkassa.

- Musiikki on todella hyvää terapiaa sen tekijälle. Musiikilla on suuri merkitys myös kuulijalle, ehkä suurempi kuin mitä osataan nähdä, solisti toteaa.


Teksti:Ida Herranen
Kuvat:Remix-yhtye, Instagram
Jaa Artikkeli:

Älä missaa kuumimpia viihdeuutisia!
Seuraa Seiskaa somessa!