
Sonja Aiello bisneksestään: ”Periaatteessa myyn itseäni”
Sonja Aiello, 23, on yksi Suomen menestyksekkäimmistä hyvinvointivalmentajista. Alun perin ensihoitajan ammatista haaveillut Sonja on koulutukseltaan lähihoitaja, mutta hän ei ole tehnyt päivääkään työtä alalla.
Sonja myy hyvinvointivalmennuksiaan, ja kauppa käy hienosti. Viime vuonna perustetun Sa Life Oy:n ensimmäisen tilikauden tulos oli 156 000 euroa.
Personal traineriksikin kouluttautunut Sonja osti ensimmäisen sijoitusasuntonsa jo 19-vuotiaana. Hän harkitsee hankkivansa toisen asunnon omaan käyttöönsä ensi vuonna.
Sonja Aiello uransa alusta: ”Vuosi oli aika raskas”
Alkukesästä Sonja muutti pois hänen ja räppäri Williamin yhteisestä asunnosta.
– Olen aiemminkin seurustellut, mutta en ollut ikinä asunut avoliitossa.
Toukokuussa Sonja meni terapiaan. Hän lähti Loimaalla pidettyyn retriittiin ja kävi kahden vuorokauden aikana seitsemässä terapiaistunnossa.
– Tutkiskelin itseäni kovasti, ja kasvoin henkisesti.

Sosiaalisen median vaikuttajana myös yksityiselämän asiat kuuluvat hänen brändiinsä.
– Minähän periaatteessa myyn itseäni. Se on välillä tosi vaikeaa, kun elämässä on rankkoja jaksoja. Monen kohun läpikäyneenä koen, että ne ovat myös vahvistaneet minua.
Tilaa Seiska tästä!
Oletko jo tilaaja? Lue tuoreimman Seiskan digilehti lomakkeella.