Sokkiero! Suomalaisen Big Brother -parin Jennan ja Danin liitto päättyi - häistä vasta kaksi kuukautta!

Vuoden 2014 Big Brotherissa rakastuneet Jenna Mäkikyrö ja Dani Öini avioituivat heinäkuun alussa morsiamen lapsuudenmaisemissa Ylitorniolla.
Nyt, vain kaksi kuukautta häiden jälkeen, pariskunnan suhde on päättymässä eroon. Seiskan saaman tiedon mukaan Jenna ja Dani ovat muuttaneet asumaan erilleen syyskuun puolivälissä. Jenna on jäänyt asumaan parin yhteiseen kotiin Helsingin Taliin, ja Dani on muuttanut asumaan Helsingin Laajasaloon.
Big Brother -rakastavaiset Jenna ja Dani saivat toisensa: herkkä suudelma häähumussa – kuvat!
Seiska tavoitti Jennan, joka myöntää suhteen tulleen tiensä päähän.
- Päätös oli yhteinen eikä eroomme liity dramatiikkaa. Jatkamme tästä edespäin ystävinä, nykyisin muun muassa karaoke-emäntänä työskentelevä Jenna kertoo Seiskalle.
LUE MYÖS: Ohhoh, näin BB-Jenna on muuttunut neljässä vuodessa - kuvat!
Jenna kertoo, ettei aio jäädä asumaan pariskunnan yhdessä hankkimaan asuntoon, vaan etsii uutta kotia lapsuudenystävänsä kanssa.
Pariskunta ei ole vielä jättänyt avioerohakemusta, mutta asia on Jennan mukaan lähiaikojen agendalla.
- Hoidetaan asia kerrallaan, Jenna viestitti Seiskalle.
Tosi-tv-pariskunnan suhde sai alkunsa vuonna 2014 BB-talossa ja kihloihin he menivät marraskuussa 2015.