Sointu Borg purskahti itkuun TTK-lähetyksessä: ”Kylkiluussa on murtuma”

Sointu Borg ei tanssinut sunnuntaisessa Tanssii tähtien kanssa -kilpailussa.
Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa tanssiva Sointu Borg, 31, kiidätettiin keskiviikon ja torstain välisenä yönä sairaalaan.
Sointu Borg nähtiin tanssiparinsa Henri Tannerin kanssa sunnuntaisessa (8.10.) suorassa Tanssii tähtien kanssa -lähetyksessä - mutta ei tanssimassa. Sointu kertoi lähetyksessä voivansa jatkaa kilpailua, mutta vointinsa takia kaksikko ei pysty tanssimaan Soinnun voinnin takia.
– Kylkiluussa on murtuma ja lääkäri ohjeisti, että tänään ei tanssita, Sointu kertoi suoraan tyyliinsä Instagramissa sunnuntaina heti lähetyksen jälkeen.
Sointu myöntää herkistyneensä liveyleisön ja kameroiden edessä kertoessa voinnistaan.
– Yritin olla poraamatta lähetyksessä, ei onnistunut. Pettymys ja harmitus on jäätävän suuri. Tämän päiväinen koreo oli mun mielestä tähän astisista hienoin, biisi heittämällä paras ja koko kokonaisuus ois ollut katsojille mieleenpainuva. Olin odottanut tätä oma tarina -viikkoa pitkään. Sisarusten piti olla kannustamassa mun esitystä ja olin pasosta jo viime viikolla todella innoissani. Mutta ei tässä nyt porut auta, elämä on elämää.
Sointu treenasi tietämättään alkuviikon murtuneella kyljellä. Lopulta hän meni puolisonsa Tomi Solosen kanssa lääkäriin.
– Kylki rasahti viikko sitten kenraaliin lämmitellessä. Alkuviikko yritettiin vielä treenata normaalisti (ei tiedetty murtumasta, näkyi loppuviikosta ultrassa ja magneettikuvissa), mutta keskiviikko-torstai yönä koko selkä kramppas ja päädyttiin Tomin kanssa päivystykseen, koska ei saatu mua ylös sängystä.
Sointu Borg kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan
"En halua vielä luovuttaa"
Sointu kertoo saavansa hyvää hoitoa.
– Hyvät uutiset on ne, että murtuma on hyväasentoinen ja lähtenyt jo luutumaan. Eniten kipuja on ilmeisesti 1-2 viikkoa loukkaantumisesta. Oon vieraillut tällä viikolla superammattilaisilla (osteopaatti, ortopedi, fysio jne.) ja saan jatkaa kisaa turvallisesti välttämällä tietyt nostot ja tietyt kierrot lähiviikoilla. Kylki on hyvin teipattu ja tilannetta seuraillaan koko ajan, Sointu kertoo.
Näyttävä kaunotar muistuttaa, että säännöt sallivat yhden poissaolon suorasta tv-lähetyksestä.
– Terveydellä ei ehdottomasti pidä leikkiä. Pason (paso doble) kierrot yläselkään tässä kohtaa ois ollut kyljelle liikaa, mutta jatko kisassa ei vaaranna terveyttäni pitkällä aikaikkunalla. Se, että saan vielä jatkaa on suuri helpotus. Säännöt siis sallii sen, että pari saa olla pois yhden lähetyksen painavan syyn takia. En tiennyt tästä säännöstä sairaalassa ollessani ja olin siinä kohtaa varma, että tää on nyt tässä.
– Koko TTK-matka ei omalla kohdalla kuopaton oo ollu missään kohtaa (I am not the pistekuningatar), mutta en halua vielä luovuttaa. Oon tehnyt niin paljon töitä, että jos lähtö tulee halun lähteä ”luonnollisella tavalla” eli tuomariäänien ja yleisöäänien vähyyden takia.
Sointu Borg avautuu vaikeuksistaan – "Nuuska huuleen ja vastatuuleen"
Vappukin tsemppasi
Sointu sai lukuisia tsemppiviestejä avoimeen viestiinsä ja muun muassa TTK-lähetyksen juontaja Vappu Pimiä kävi kommentoimassa julkaisua.
– En viikolla sit, Vappu kirjoitti kolmen tuliemojin kanssa.
Sointu kävi vastaamassa Vapulle punaisella sydämellä.
Sairaalaan joutunut Sointu Borg rikkoi hiljaisuuden - miten käy sunnuntain tanssien?