Shokkipaljastus: Mustasukkainen Helmi Loukasmäki ei suostu luopumaan Dannystä - Erika Vikman palasi kuvioihin

Seiska kertoi aikaisemmin, että Dannyn eli Ilkka Lipsasen, 79, ympärillä kuohuu, kun nuoret naiset käyvät kuumina. Kolmiodraamaksi äityneessä suhdesopassa ovat osallisina viriilin laulajalegendan lisäksi Kikka kakkoseksi kutsuttu poptähti Erika Vikman, 28, sekä häveliäästi Ison D:n avustajaksi tituleerattu kaunis seuraneito Helmi Loukasmäki, 20.
Seiskan sisäpiirin lähde paljastaa, että siinä missä Helmin ja Dannyn välit ovat viilentyneet, ovat ne Erikan suuntaan lämmenneet. Jopa lemmenliekin roihuamisesta on puhetta.
Vaikka Danny ei ole suoraan sanonutkaan, kansa on käsittänyt hänen ja Helmin suhteen olevan ainakin lähes heilastelutasolla.
Syksyn mittaan Helmiä ei kuitenkaan ole näkynyt Dannyn rinnalla entiseen tapaan. Kun marraskuussa vietettiin Tuntematon Danny -kirjan julkistamisjuhlia, nuori vaaleaverikkö loisti poissaolollaan.
– Helmi rakentaa elämäänsä omalla tavallaan, Danny pyöritteli tuolloin sanojaan.

– Hän on lahjakas, ja autan häntä siltä osin kuin pystyn. Hän kuuluu kaikin puolin läheisimpiin ihmisiini. Annan suuren arvon hänen luonteelleen, tavoilleen ja olemukselleen.
Romantiikkaa ilmassa! Danny ja Erika Vikman käsi kädessä konsertissa
Totuus on arkisempi. Seiskan toinen luotettava lähde sanoo, että kyse on kivuliaasta eroprosessista.
– Danny haluaisi jättää Helmin, mutta on niin herrasmies, että välttelee riitoja viimeiseen asti. Danny ei halua pahoittaa kenenkään mieltä.

Tuoreessa Iltalehden jutussa Danny viittasi juuri tähän. Hän sanoi, että on aina pyrkinyt eroamaan riidatta.
– Vaikenen mieluummin kuin riitelen, Danny totea Iltalehden haastattelussa.
Danny ja Helmi Loukasmäki viettivät joulun yhdessä - tällaisilla herkuilla Helmiä hemmoteltiin
Tämä onkin nyt johtanut kiusalliseen kolmiodraamaan.
– Erikalla ja Dannylla on selkeästi tunteita toisiaan kohtaan. Ei Erikan tarvitse Tinderissä pyöriä. Hehän ovat hieno pari: molemmat ovat luovia ihmisiäja tuntevat taiteilijaelämän.
Erikassa on armimaista viehätysvoimaa, ja hänen räväkän kuorensa alla sykkii herkkä sydän, lähde kertoo.
– Ongelma on nyt siinä, että Helmi ei suostu luovuttamaan paikkaansa. Hän on ilmeisen mustasukkainen ja aavistaa Erikan lisääntyneen läsnäolon.