Senay-rakas kuittailee Arman Alizadille hylätyistä sukista ja joustamattomuudesta – tv-seikkailijalta selitys lapsuuden tarinasta

Tv-tähti Arman Alizad, 50, ja hänen puolisonsa, meikkitaiteilija Senay Coco, 34, ehtivät elää pitkään yksin, ennen kuin löysivät toisensa.
Ennen rakkauden syttymistä Arman ja Senay olivat vain hyvän päivän tuttuja. He olivat tavanneet ensimmäisen kerran räppäri Spektin musiikkivideon kuvauksissa vuonna 2013, ja sittemmin he olivat törmänneet satunnaisesti toisiinsa työkeikoilla.
Syksyllä 2019 Senay päätti yhtäkkiä kysyä Armanilta, mitä tälle kuuluu.
– Ajattelin, että kun kerrankin joku kysyy, anna sitten tulla kaiken ulos. Aloimme viestitellä enemmän, ja lopulta päätimme tavata. Siitä on nyt alle kaksi vuotta, Arman kertoo yhdeksänkuinen Kiki-tytär sylissään.

Ensitreffeistä vanhemmiksi vuodessa! Näin Arman Alizadin ja Sanay-puolison rakkaus roihahti
Kun suhde vakavoitui, pariskunnan lapset tapasivat toisensa. Kaikkien onneksi jälkikasvusta tuli äkkiä kavereita keskenään.
Suhde eteni nopeasti, ja pian Senay muutti perheineen Armanin luokse Espooseen. Uusioperheen yhteiselo on sujunut erinomaisesti.
– Tietyissä jutuissa olen tiukempi kuin Senay ja sitten taas toisinpäin. Joskus on käynyt klassisesti, että toinen vanhemmista sanoo ”joo” ja toinen ”ei”, mutta sitten olemme menneet äkkiä pitämään palaveria makuuhuoneeseen, Arman sanoo.

– Kyllä meilläkin riidellään, mutta emme jätä asioita roikkumaan vaan puhumme ne heti läpi. Olen huomannut, että Armanin on joissain asioissa vaikea tehdä kompromisseja, Senay toteaa.
Arman Alizad kahdeksanhenkisen uusioperheen elämästä: Olemme kauppareissulla melkoinen sirkus
Senay piikittelee Armania lattialle hylätyistä sukista.
– Luin lapsena tarinan Hannusta ja Kertusta. Jätän jälkeeni vaatteita, että Senay varmasti löytää minut, Arman vitsailee takaisin.

Kun lapset ovat Kiki-vauvaa lukuun ottamatta toisilla vanhemmillaan, Arman ja Senay järjestävät aikaa myös parisuhteelle.
– Jokainen vauvakuplassa elänyt tietää, että se voi olla todella kuormittavaa. Onneksi saamme välillä hoitoapua Senayn vanhemmilta, ja saamme pienen irtioton arjesta, Arman kiittää.
Pariskuntaa yhdistää kiinnostus kauniisiin esineisiin. Senay keräilee vintage-merkkilaukkuja, ja Armanin kokoelmassa on muutama vintage-Rolex. He nauttivat myös päästessään välillä laittamaan parhaat päälle ja lähtemään vaikkapa hienolle illalliselle.
– Haluamme huolehtia siitä, että emme unohda toisiamme, Senay kuvailee.
Alle kahdessa vuodessa on tapahtunut paljon, mutta kun pariskunnalta kysyy avioliittoaikeista, tarjolla on vain kryptinen vastaus.
– Koskaan ei tiedä, mitä huominen tuo mukanaan. Elämme päivän kerrallaan. Sitä ajatusta ei kuitenkaan pidä ottaa liian kevyesti. Meillä on valtavasti vastuuta perheestämme, Arman sanoo.