Seksuaalirikoskohuissa ryvettyneiden julkkismiesten sometilit katosivat – tästä se saattaa johtua

Aku Hirviniemeä, Roope Salmista, Hannu Pikkaraista sekä Severi Lahtista yhdistää yksi asia, joka on saattanut johtaa toimenpiteisiin.
Seiska uutisoi viime viikolla siitä, kuinka Roope Salmisen Instagram-tili katosi mystisesti.
Arkistovideo: Severi Lahtinen oikeudessa
Roope kommentoi asiaa Seiskalle 8.5. Hänen mukaansa hän ei ollut tietoinen tilinsä poistumisesta, mutta että sama on tapahtunut jo aikaisemminkin.
– Tälleen käy aina välillä. Joku on siitä varmaan raportoinut, Roope totesi.
Viime joulukuussa kohun silmässä olleen Aku Hirviniemen Instagram-tili koki samanlaisen mysteerikatoamisen.
Seiskan selvityksen mukaan esimerkiksi jääkiekkoilija Severi Lahtinen sekä Hannu Pikkarainen ovat myös kokeneet saman katoamiskohtalon, sillä myöskään Severin tai Hannun Instagram-tilejä ei enää löydy.
Voi olla, että julkkismiehet ovat saaneet potkut somealustalta sääntöjen vastaisesta toiminnasta, sillä Instagramin ohje- ja tukikeskusosiossa mainitaan, että seksuaalirikoksista tuomitut henkilöt eivät ole tervetulleita kyseiselle somealustalle.
– Seksuaalirikoksista tuomion saaneet eivät saa käyttää Instagramia. Jos olet havainnut tilin, joka kuuluu seksuaalirikoksista tuomion saaneelle henkilölle, ilmoita asiasta meille tällä lomakkeelle. Huomaa, että tarvitsemme todisteen seksuaalirikoksesta tuomitsemisesta ennen kuin voimme käsitellä ilmiantosi, Instagramin sivuilla mainitaan.
Miksi tilit katosivat?
Roopea, Akua, Severiä ja Hannua yhdistää yksi asia, nimittäin vastaajan eli syytetyn rooli seksuaalirikosasiassa.
Roope tuomittiin vuonna 2020 pakottamisesta seksuaaliseen tekoon. Hän sai rikoksesta 70 päiväsakkoa, ja hänet määrättiin maksamaan uhrille teon aiheuttamasta kärsimyksestä korvauksena 1 000 euroa.
Rikos tapahtui elokuussa 2015. Tuomio on lainvoimainen.

Aku puolestaan on tuomittu Turun hovioikeudessa seksuaalisesta ahdistelusta vuonna 2020. Rikos tapahtui vuonna 2018, kun Aku oli hovioikeuden mukaan ahdistellut kahta 17-vuotiasta tyttöä kotonaan.
Alun perin Kanta-Hämeen käräjäoikeus oli omassa ratkaisussaan hylännyt Akun syytteet, mutta syyttäjä valitti ratkaisusta, ja juttu eteni hoviin, jossa Aku tuomittiin seksuaalisesta ahdistelusta.
Aku jätettiin tuomitsematta rangaistukseen, koska hovioikeus piti tekoja kokonaisuutena arvostellen vähäisenä. Hovioikeuden tuomio on lainvoimainen.

Severi ja Hannu ovat myös saaneet tuomiot seksuaalirikoksista, mutta tuomiot eivät vielä ole lainvoimaisia, sillä sekä Severin että Hannun rikossyytteiden käsittelyt ovat vielä kesken.
Jos Instagram on päättänyt poistaa Severin ja Hannun tilit johtuen siitä, että heidät on tuomittu seksuaalirikoksista, on päätös sangen kyseenalainen, sillä tuomiot voivat vielä muuttua seuraavassa oikeusasteessa.
Suomessa jokaista rikoksesta epäiltyä ja syytettyä on pidettävä syyttömänä, kunnes hänen syyllisyytensä on laillisesti näytetty toteen. Tätä kutsutaan syyttömyysolettamaksi. Syyttömyysolettaman poistaa tuomioistuinen lainvoimainen tuomio.
Severi tuomittiin viime vuonna raiskauksesta kahden vuoden ehdottomaan vankeuteen Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa.
Severin tuomio ei ole lainvoimainen, sillä hän on valittanut siitä Itä-Suomen hovioikeuteen, jossa asia on tällä hetkellä vireillä.
Jutun pääkäsittely pidettiin viime viikolla. Severi vaatii syytteen hylkäämistä, ja on sosiaalisessa mediassa väittänyt olevansa syytön.
Seiska tavoitti Severin asianajajan Mikko Tuomin, joka ei halunnut ottaa kantaa siihen, miksi Severin Instagram-tili on kadonnut.
– Seksuaalirikossyytettä koskevan asian käsittelyn ollessa vielä kesken emme kommentoi mihinkään asiaan liittyvään kysymykseen, Mikko totesi sähköpostivastauksessaan.

Hannu puolestaan on tuomittu samasta rikosnimikkeestä eli raiskauksesta sekä käräjäoikeudessa että hovioikeudessa. Käräjäoikeudessa Hannu sai rikoksesta kahden vuoden ehdottoman vankeusrangaistuksen, mutta tuomio lieveni Helsingin hovioikeudessa 1 vuoden ja 6 kuukauden ehdolliseksi vankeudeksi.
Hannun raiskaustuomio tulee etenemään korkeimpaan oikeuteen, sillä korkein oikeus on myöntänyt valitusluvan Hannulle. Istuntopäivä ei toistaiseksi ole vielä tiedossa.
Seiska ei tavoittanut Hannua kommentoimaan kadonnutta Instagram-tiliään lukuisista yrityksistä huolimatta.
