Seiska vieraili kohusarja Love Islandin kulisseissa – paljonkertovat kuvat 1 620 neliön ökyhuvilasta! ”Tämä ei ole sähkölukittu vankila, kuten Big Brother -talo!”

Entisen Miss Suomen Shirly Karvisen juontaman Love Island Suomi -kohusarjan kuvaukset alkoivat syyskuun lopussa Espanjan Marbellassa.
Ohjelman sinkkukisaajat asuvat kahdeksan viikkoa hulppeassa, 1 620 neliön villassa.

Seiska pääsi vierailemaan talossa, kun talon asukkaat eivät olleet paikalla.

– Villassa asuu enimmillään 15 sinkkua, jotka eivät koskaan tiedä, milloin pudotukset tapahtuvat, pääohjaaja Sami Manninen kertoo.
Villaa ympäröi vain köysiaita.

– Tämä ei ole samalla tavalla sähkölukittu vankila kuin Big Brother -talo. Sinkut pääsevät halutessaan poistumaan villalta, mutta kukaan ei ole halunnut jättää leikkiä kesken, pääohjaaja kertoo.

Juontajan pestiin kuuluva reissaaminen ei Shirly Karvista haittaa, sillä hän pitää matkustamisesta.
– Hotellikuolemilta kuitenkin toivon välttyväni. Viime reissulla luin Kimi Räikkösen elämäkerran yhdessä päivässä.
Love Island -sarja kuuluu luonnollisesti Shirlyn tv-suosikeihin.
– On ollut mielenkiintoista seurata sinkkujen elämää. Heidän tunteensa ovat vahvasti esillä.
Juontajalla on myös omat suosikkisinkkunsa.
– Uskon, että etenkin Veera herättää paljon tunteita ja mielipiteitä. Patrick on puolestaan luonnonlapsi, joka varmasti saa naisten päät pyörälle, Shirly sanoo.