Sedu Koskisen karaokebaarin terassin rakennustyöt jäivät kesken – kuva Tallinnasta!

Ex-yökerhomoguli Seppo ”Sedu” Koskisen, 63, liiketoimet eivät ole edenneet niin sanotusti puusta pidemmälle Virossa.
Seiskan tietojen mukaan kovalla kohinalla ja markkinoinnilla avattu Aino ja Onni -karaokeravintola ehti olla auki vain viikon päivät avajaisten jälkeen.
– Pitää paikkansa. Baari ehti olla viime syksynä avoinna vain viikon ennen kuin koronapandemian myötä tulleet matkustusrajoitukset alkoivat Virossa, Sedu huokaa.
Tallinnan sataman välittömässä läheisyydessä, Sadamarketissa sijainnut ravintola ei houkutellut tarpeeksi asiakkaita.

Tallinna jäi haaveeksi! Seppo ”Sedu” Koskinen ei jatka Aino ja Onni -karaokebaarinsa parissa
Lisäksi Viron rankat koronarajoitukset eivät edesauttaneet Sedun ja kumppaneiden tilanetta suomaisille turisteille suunnatun ravintolan menestymisessä.
– En usko, että ravintolatoiminta Virossa tai Suomessa palaa tänä vuonna normaaliksi, niin valitettavaa kuin se onkin. Ei tässä ole mitään muuta oikein siihen sanottavaa, Sedu kertoo.
Seiskan haltuunsa saamista kuvista selviää, että paikka on yhä kiinni ja sen sisätilat sekä iso terassi ammottavat tyhjyyttään.
Muut ravintolat Tallinnassa availevat pikkuhiljaa oviaan ja terassejaan, ja turistit ovat vähitellen palaamassa keväiseen kaupunkiin.
Katso: Sedu Koskisen karanteenipäiväkirja ennen Big Brotheriin menoa