Satu Tuomistolle onnittelutulva – totuus olikin täysin toisenlainen
Toni Dahlmanin kanssa avoliitossa oleva Satu kertoo nyt Seiskalle, mistä on kyse.
Vuoden 2008 Miss Suomi ja juontaja Satu Tuomisto, 38, kertoo Seiskalle erikoisesta tapahtumaketjusta.
Satu julkaisi viime viikolla kuvan nykyisen avopuolisonsa Toni Dahlmanin kanssa. Pariskunta oli lomamatkalla Kreetan saarella. Satu ja Toni menivät kihloihin viime heinäkuussa.
Tuoreen yhteiskuvan oheen alkoi kuitenkin kertyä lukuisia ja taas lukuisia onnitteluita. Herääkin kysymys, onko Satu mennyt naimisiin?
Satu kertoo Seiskalle MLL UP - Muotia ja tähtiä-tapahtumassa, että kuvaan tulleet onnitteluviestit hämmensivät hänet itsensäkin.
- Kuule samaa ihmettelinkin! En ole mennyt naimisiin. Kysyin mieheltäni, että onko sulla joku nimipäivä tai synttärit silloin aamulla, kun olin laittanut postauksen.
- Oli tullut varmaan 30 onnittelua ja mietin, että mitä hemmettiä. Sitten katsoin, että joku onnitteli kihlajaisista. Moni luuli, että olimme menneet nyt vasta, Satu analysoi.
Sama setti
Kuten jo mainittu, Satu ja Toni solmivat kihlat jo miltei vuosi sitten. Kosinta tapahtui niin ikään Kreetan saarella, joka on tuttu paikka Satulle, sillä hän on ollut samassa paikassa jo kolmesti.
Ágios Nikólaos kylä Kreetan saarella on hänen unelmapaikkansa, johon hän ei vain kyllästy. Hän on mennyt joka kerralla samaan Minos Palace hotelliinkin.
- Voisin palata vaikka heti huomenna takaisin jos se olisi mahdollista. Sama hotelli, sama kylä, samat ravintolat, sama taksikuski... jos voittaisin lotossa, niin hankat tippuisivat saman tien ja muuttaisin sinne, Satu paljastaa.
Elämästä ei puutu mitään
Hääsuunnitelmia Satulla ja Tonilla ei vielä ole. Perhehaaveista puhuttaessa Satu sanoo tämänhetkisen elämäntilanteen olevan hyvä juuri näin.
- Ehkä mitä vanhemmaksi sitä tulee, on jopa alkanut miettimään, että ehkä sitä voi elää ilman lapsiakin tavallaan. Tarkoitan omia lapsia. Miehelläni on ihana tytär ja toimin siinä paletissa yhtenä palikkana. Jotenkin veikkaan, ettei minusta tule koskaan äitiä. Kaikki on nyt hyvin, eikä elämästä puutu mitään.
Satu asuu Tonin kanssa saman katon alla ja sanoo olevansa onnellinen.