Satu Tuomisto paljastaa: Metsästän itse riistani – missikaunottaren reseptit Seiskassa

Satu Tuomisto valittiin Miss Suomeksi vuonna 2008, ja samana vuonna hän suoritti myös metsästyskortin. Nyt 34-vuotias Satu on osa suurempaa joukkoa, sillä Suomessa metsästyskortin suorittaa vuosittain yli 300 000 ihmistä. Aktiivista metsästystä Satu on harrastanut kolme vuotta.
– Aiemmin metsästin entisen aviomieheni Petrin kanssa. Hän on todellinen metsästysfanaatikko, Satu muotoilee.
"Leo on elämäni ykkösmies" - parisuhteessa elävä Satu Tuomisto jakaa arkensa koiran kanssa
Satu asuu nykyisin Helsingin keskustassa, joten luonnossa samoilu on jäänyt harmillisen vähäiseksi.
– Edellisestä metsästysreissustani on nyt aikaa vuosi, Satu huokaa.
Hänellä on yksi ase, Berettan ultralight -haulikko. Vaikka suurempiakin saaliita voisi Berettalla tähtäillä, Satu keskittyy siivekkäisiin.
– Pääasiassa metsästän riistalintuja.

Takaisin kaupunkiin muuttanut Satu Tuomisto: Maalla pelotti pimeys ja hiljaisuus!
Sadulle on tärkeää tietää, mistä ruoka tulee pöytään. Riistalihaa arvostetaankin Suomessa laajasti, ja riistaruuan perinteet ulottuvatkin pitkälle suomalaiseen ruokakulttuuriin.
Ravintolassa hyvästä riistaruuasta saa pulittaa sievoisen summan, joten itse metsästämällä säästää myös rahaa.
Sadun mukaan itse metsästämällä tietää aina myös lihan alkuperän.
Satu laatikin Seiskalle reseptit alku-, pää- ja jälkiruuaksi. Hän painottaa Seiskan resepteissään helppoutta ja nopeutta. Kun raaka-aineet ovat laadukkaat, ei tarvitse kikkailla esillepanossakaan.
– Olen kaikkiruokainen muuten, mutta maksa ei maistu. Suosikkijälkiruokani on ehdottomasti pavlova eli marenkikakku.