fbq

Satu Taiveaho erohuhujen pyörteissä – Tatu-rakas esiintyy ilman kihlasormusta

Kevään aikana Seiskan toimitukseen alkoi kantautua huhuja Tatun ja Sadun suhteen päättymisestä.

Satu Taiveaho, 46, ja toimitusjohtaja Tatu Varpukari, 50, kihlautuivat alkuvuodesta. Tieto sai monen huokaisemaan tyytyväisenä, sillä Sadun rakkausasioissa on ollut runsaasti vastoinkäymisiä.

Sadun ja Tatun rakkaus oli edennyt salamavauhtia, ja Tatun kanssa kihlautuessaan Satu oli vielä virallisesti naimisissa. Tosin eroprosessi, kymenlaaksolaisen Ville Virtasen kanssa oli jo käynnistynyt.

Kolme miestä ja viisi eri osoitetta – ex-kansanedustaja Satu Taiveahon hurja rakkausruletti pyörii

Salamarakkaus

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Satu ja Tatu olivat tuttu näky Riihimäellä, missä Tatu usein ulkoilutti Sadun kultaistanoutajaa.

Yhteen he eivät muuttaneet, sillä Tatua pitivät Kangasalla aiemman liiton lapset ja työ.

Satu Taiveaho kertoi loppuvuodesta Anna-lehdelle rakastuneensa. Artikkelin mukaan Tatu löytyi Tinderistä.
Satu Taiveaho kertoi loppuvuodesta Anna-lehdelle rakastuneensa. Artikkelin mukaan Tatu löytyi Tinderistä.

Silti Tatun auto oli tuttu näky Sadun kodin autokatoksessa.

Satua ja Tatua yhdistivät myös yhteinen kiinnostuksen kohde sosiaalipuolen asioihin.

Satu on aina ollut sosiaalisen oikeudenmukaisuuden puolestapuhuja, Tatu taas tekee töitä päihderiippuvaisten parissa johtamassaan Selvä elämä Oy:ssä.

Tatu Varpukari tekee päihdetyötä.
Tatu Varpukari tekee päihdetyötä.
Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Satu Taiveahon Tatu-rakas avautuu alkoholismistaan Seiskalle: Join kaksi pulloa konjakkia päivässä

Kevään aikana Seiskan toimitukseen alkoi kantautua huhuja Tatun ja Sadun suhteen päättymisestä.

Seiskalle kerrotaan, että Tatu on nähty jo pitkään ilman kihlasormusta.

– Tatu vetää Selvä elämä -livelähetyksiä Instagramissa. Hänellä ei ole ollut enää huhtikuun lopusta lähtien kihlasormusta, Seiskalle kerrotaan.

– Tatun Audia ei ole pitkään aikaan näkynyt Sadun autokatoksessa, Riihimäeltä puolestaan tiedetään.