Sara Sieppi paljastaa etäsuhteensa tilan - "Hän lähti töihin..."

Sara ja Pyry ovat eläneet eri maissa vuodenvaihteesta lähtien.
Sometähti ja ex-missi Sara Sieppi elää tätä nykyä etäsuhteessa jalkapalloilijakultansa Pyry Soirin kanssa. Pyry sai ainutlaatuisen mahdollisuuden siirtyä HJK:sta romanialaiseen CS Universitatea Craiovaan, ja muutti uransa perässä ulkomaille heti alkuvuodesta.
Pyry ja Sara eivät ole virallisesti asuneet yhdessä, mutta viettivät silti suuren osan ajasta yhdessä. Suhteen muuttuminen etäsuhteeksi on silti luonnollisesti puhuttanut monia. Sara jakoi aiemmin viikolla Instagram-tarinoihinsa kysymysboksin, johon hän kertoo lauantaina (13.1.) saaneensa kysymyksiä pitkälti liittyen suhteeseensa ja Maria Veitolaan.
Mariaa koskevat kysymykset liittyvät toimittajan suosittuun yökyläilyohjelmaan, jonka tulevalla kaudella hän vierailee myös Saran luona.
Yksin jääneellä Sara Siepillä on erikoinen ongelma
- Miten välimatka vaikuttaa sun ja Pyryn parisuhteeseen? kyselee eräs seuraaja Saran jakamassa tarinassa.
Sara kertoo oman työnsä luonteen helpottavan yhteisen ajan löytymistä, ja toteaa suhteen jatkuvan aivan normaalisti. Lisään hän perää kiusaantuneesti nauravan emojin. Saran mukaan heillä on nyt kaksi kotia.
- Hän lähti töihin ulkomaille ja mulla onneksi sellainen työ, joka ei ole riippuvainen paikasta, Sara perustelee.

Sara myös kertoo Pyryn muuton aiheuttamista muutoksista yhteisiin suunnitelmiin. Pariskunnan oli tarkoitus lähteä lomalle hulppeisiin Seychellien maisemiin kymmeneksi päiväksi, mutta Pyryn muutto pisti stopin lomahaaveille.
- Oltiin varattu lennot, mutta hotelleja ei oltu onneksi ehditty buukata. Sitten tuli elämä ja mieheni lähti vähän pidemmälle työreissulle, Sara selostaa.
Hän päätti olla lähtemättä reissuun yksin, sillä halusi viettää viimeiset päivät Pyryn kanssa ennen tämän suuntaamista Romaniaan.
Sara Sieppi hyvästeli Pyry Soirin
Sara paljastaa myös haikailevansa muualle upeasta, Helsingin keskustassa sijaitsevasta kattohuoneistostaan. Hän kertoo kyllä rakastavansa asuntoaan, mutta tuijottelevansa silti myös asuntoilmoituksia.
- Mulla on ollut yleensä sellainen parin vuoden sykli asuntojen vaihdossa ja luulin tämän olevan poikkeus, hän myöntää.