Sara Sieppi ja Pyry Soiri löysivät kodin Kreikasta – kuvat

Sara Sieppi ja Pyry Soiri löysivät kodin Kreikasta – kuvat

Sara hehkuttaa hotellielämän päättymistä.

Mainos
Mainos päättyy

Ex-missi Sara Sieppi on etsinyt jo hyvän aikaa kakkoskotia Kreikasta kumppaninsa Pyry Soirin kanssa. Aiemmin parin toinen koti sijaitsi Romaniasta, josta jalkapalloilija Pyry siirtyi ateenalaiseen jalkapallojoukkueeseen.

Keskiviikkona (7. elokuuta) Sara päivitti kuulumisiaan Instagram-tarinoihinsa. Tarinoissaan hän esittelee Kreikan kauniita maisemia, ja kertoo, että ehtii tällä kertaa olla tavallista pidemmän ajan kultansa luona.

 Ollaan tutustuttu täällä uuteen elämään ja se vaikuttaa aika kivalta! Sara kertoo aurinkovarjojen lomasta.

Saran tämänkertainen reissu Kreikkaan kestää pitkään; hän kertoo palaavansa töiden pariin vasta ensi viikolla.

Mainos
Mainos päättyy

Tarinaketjunsa toisessa kuvassa Sara kuvaa hotellia, mutta jättää samalla resorttimaisemille hyvästit.

 Sanottiin myös heipat hotellielämälle, kun löydettiin täältä koti, hän ilmoittaa.

Instagram-tilille jakamassaan julkaisussa Sara kertoo tarkemmin löytyneestä kodista. Julkaisun kuvakarusellissa on muutama kuva, joissa Sara esittelee vielä pitkälti sisustamatonta asuntoaan. Tarinoissaan Sara mainitsee, että asunto oli valmiiksi kalustettu, mutta oma sisustus puuttuu vielä.

Sanottiin heipat hotellielämälle ja löydettiin ihana koti. Parvekkeelta näkyy vuoret ja toiselta puolen meri. Mielessä on koko ajan ajatus siitä, että milloin tämä ”loma” loppuu. Vaikea ajatella, etten vie matkalaukkujani enää kotiin, vaan rakennan arkea kahden maan välille, joista toiseen pääsee nopeammin kuin mun mökille, hän hehkuttaa.

Saran mökki sijaitsee lähes Suomen pohjoispäädyssä asti, joten muutaman tunnin lento Kreikkaan onkin huomattavasti automatkaa nopeampi ratkaisu.

Mainos
Mainos päättyy

Sara tuo esille myös tutustuneensa Kreikkaan ja kreikkalaisiin tapoihin, ja jakaa tekemiään huomioita.

Muita huomioita: kreikkalaiseen salaattiin ei voi kyllästyä, sunnuntaisin kaikki ovat täällä rannalla, kuumuuteen ei totu ja kyllä, postaan rantakuvia kyllästymiseen asti, hän kirjoittaa.

Juttua muokattu 7.8. klo 19.23: Tarkennettu tieto siitä, että asunto oli kalustettu.

Saran ja Pyryn suhde muuttui osittain etäsuhteeksi, kun pyry sai töitä Romaniassa vuodenvaihteessa.
Saran ja Pyryn suhde muuttui osittain etäsuhteeksi, kun pyry sai töitä Romaniassa vuodenvaihteessa.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan