Sara Siepin someputiikki on runsaskätinen rahasampo – ex-missi nostaa itselleen messevää palkkaa

Taseesta selviää, että Sara nostaa firmastaan reippaasti osinkoja.
Sara Sieppi, 32, johtaa menestyvää Semihima Oy:tä, jonka kautta kaupataan sosiaaliseen mediaan liittyviä palveluita. Vuoden 2011 Miss Suomen Instagram-tilillä julkaistaan lähes päivittäin kaupallisia yhteistöitä eli kansankielellä mainoksia.
Sara on iskenyt bisneksellään kultasuoneen, ja häntä pidetään Suomen menestyneimpänä sosiaalisen median vaikuttajana. Vuonna 2019 perustettu Semihima on tuottanut toimintansa aikana 1,6 miljoonaa euroa liikevaihtoa ja 800 000 euroa voittoa. Hänen firmansa on myös tunnollinen veronmaksaja, sillä neljän vuoden aikana putiikki on tuottanut valtiolle pelkästään tuloveroja 214 000 euroa.
Lue lisää: Nyt on varaa ökyillä! Sara Sieppi sometti miljoona euroa
Tulos laski
Vuonna 2022 Semihima keräsi 464 000 euron liikevaihdon, josta jäi voittoa 150 000euroa.
Tulos oli messevä, mutta samalla se putosi merkittävästi edelliseltä vuodelta. Tuolloin Saran firma oli kerännyt liki 400 000euron tuloksen 612 000 euron liikevaihdolla.
Tärkein ero edelliseen vuoteen oli paitsi laskenut myynti, myös se että Sara on alkanut nostaa reippaasti palkkaa. Semihiman henkilöstökulut nousivat 177 000 euroon vuonna 2022. Samalla liiketoiminnan muut kulut tuplaantuivat 78 000 euroon.

Sara Sieppi jakoi saamiaan törkyviestejä: "Sori nyt vaan"
Voitot tilillä
Saran firma on vakavarainen. Yhtiön taseessa on voitonjakokelpoisia varoja 400 000 euroa, ja suurin osa rahoista makaa Semihiman pankkitilillä.
Yrityksellä ei ole myöskään ongelmia velkojen kanssa. Firmalla on 91 000 laina, joka ei varmasti uhkaa sen tulevaisuutta.
Taseesta selviää, että Sara nostaa firmastaan reippaasti osinkoja. Edellisvuoden tarkka osinkosumma ei ole tiedossa, mutta vuotta aikaisemmin omistaja kuittasi rahakoneestaan peräti 120 000 euron osingot.
Sara tienasi vuonna 2021 yhteensä 161 000 euroa.

Sara Sieppi esittelee uutta kuontaloaan ”Blondi tuli kesäksi taloon”
Rakkauselämä kukoistaa
Raha-asioiden lisäksi Saran rakkauselämä on ollut jo pitkään myötätuulessa. Hän seurustelee ammattijalkapalloilija Pyri Soirin, 28, kanssa, joka potkii palloa Huuhkajien ja HJK:n riveissä.
Seiska kertoi maaliskuussa, että Pyry on muuttanut Saran kanssa saman katon alle. Tähän vuoteen on mahtunut myös yhteisiä lomamatkoja esimerkiksi Afrikassa.
Ennen Pyryä Sara oli pitkään avoliitossa näyttelijä-muusikko Roope Salmisen, 33. Suhde kuitenkin päättyi kohun saattelemana vuonna 2018.