Sara Siepiltä raju avautuminen: "Pelottaa puhua tästä"

Sara kertoo surullisista kokemuksistaan.
Ex-missi Sara Sieppi mainitsi jo viime vuonna julkaistussa kirjassaan Oliks sulla vielä jotain? kokemistaan keskenmenoista. Myöhään tiistaina (11.2.) hän avasi kokemuksiaan vielä astetta syvemmin Instagramissa.
Arkistovideo: Näin Saran tyyli on muuttunut
Sara julkaisi videon, jossa näkyy lyhyitä klippejä välistä positiivisista raskaustesteistä ja välistä taas itkuisesta itsestään. Videon taustalle Sara on valinnut soimaan Kuumaan herkän ja toiveikkaan kappaleen Luotan tulevaan.
Musertava kokemus
– Reilu vuosi sitten sain ensimmäisen keskenmenon. Sen jälkeen niitä tuli kolme lisää. Videolle niistä tallentui ensimmäiset kolme, kun neljättä keskenmenoa en halunnut muistaa enää edes kamerarullassa, Sara kertoo.
Sara toteaa tietävänsä, että keskenmenon kokeneita on paljon, mutta asiasta puhutaan vain vähän.
–Muakin pelottaa puhua tästä, mutta jos voin tsempata edes yhtä tyyppiä nousemaan sieltä surun keskeltä ylös, haluan sen tehdä. Neljän keskenmenon jälkeen olo oli turta, surullinen ja väsynyt, hän purkaa kokemaansa.
Keskenmenojensa aikana Sara on ollut suhteessa Pyry Soirin kanssa.
Julkaisunsa lopussa Sara jakaa seuraajilleen vielä toiveikkaan viestin.
–Lupaan, että se surukin helpottaa jossain kohtaa. Valtava halaus teille kaikille keskenmenon kokeneille ja tahattomasti lapsettomille - olette mun ajatuksissa, Sara muotoilee.
Yleinen suru
Duodecimin mukaan keskenmeno tarkoittaa raskauden keskeytymistä ennen 22. raskausviikkoa tai sikiön painon ollessa alle 500 grammaa, ja se tapahtuu ainakin 15 %:ssa raskauksista. Yleensä keskenmeno tapahtuu ennen 12. raskausviikkoa.
Yksittäiselle keskenmenolle ei yleensä tiedetä syytä, mutta yli puolet niistä johtuvat sikiön kromosomipokkeavuudesta. Syitä voivat olla myös kohdun rakennepoikkeavuudet, hormonaaliset syyt tai tulehdukset.
Keskenmenoa ei voi ehkäistä toimenpiteillä eikä lääkityksellä, ja se hoidetaan tarvittaessa lääkkeellisesti tai kaavinnalla.