Sara Forsberg julkisti yllätysuutisen - vaihtoi jo nimensä somessa

Radiojuontaja ja biisinkirjoittaja Sara Forsberg, 28, teki suuren päätöksen.
Hän ei enää julkaise musiikkia artistinimellä SAARA. Juontaja vaihtoi jo somessa käyttäjänimeään, ja tuore lopettamispäätös selittää kyseisen muutoksen.
Sara tiedotti asiasta tänään (7.4.) Instagramissa.
- Minulle tulee aina silloin tällöin kysymyksiä siitä, milloin julkaisen lisää musiikkia, joten päätin nyt nostaa asian esille asiaan täällä, koska urani kulussa on tapahtunut hieman isompi muutos.
- Olen hiljattain päättänyt jättää artistiprojektini rauhaan, ja lopettaa taiteilijanimen SAARA käyttämisen. Tästä johtuu viimeaikainen käyttäjänimen muutos.
Syyksi tähän Sara kertoo, että on huomannut viime vuosina kirjoittavansa paljon enemmän musiikkia muille. Hän siis keskittyy jatkossa siihen sekä radiotyöhönsä HitMixillä.
- Vanha ulos, uutta sisään! Joten tästä lähtien, kutsu minua Saraksi, hän päättää.
Sara nousi alun perin kuuluisuuteen vuonna 2014 julkaistuaa viraalin Youtube-videon ja on sittemmin julkaissut musiikkia sekä esiintynyt useissa tv-sarjoissa. Nykyään hän juontaa HitMix-kanavan iltapäivää Oku Luukkaisen kanssa.
Sara Forsberg mykisti ultrakireässä makkarankuorimekossa – ei löydä millään miestä itselleen