
Sanni hykertelee tunteikkaana: "Nuorempi minä kiljuis"
Laulaja Sanni Kurkisuo, 29, fiilistelee täysin rinnoin somepäivityksessään.
Arkistovideo: Sanni ja Shirly Emma-gaalassa
Sannilta shokki-ilmoitus: vuosia valmisteltua albumia ei tulekaan
Laulaja Sanni iloitsee uudesta saavutuksestaan. Sannilta on vihdoin tulossa uutta musiikkia perjantaina 24. maaliskuuta. Tällä kertaa hän on tuottanut kappaleensa itse. Kyseessä on jo ennestään huomiota saanut surumielinen kappale Haukilahden rantaan. Biisissä puhutaan syövästä ja kuolemasta.
- Mietin, miten jännää on et julkasen perjantaina ekan ite tuottaman biisin. Oon pienestä asti haaveillu siitä, et jonain päivänä vielä toteutan kaiken niinku päässäni kuulen. Nuorempi minä kiljuis ympäri tiluksia jos tietäs et sen debyytti, Haukilahden rantaan, julkastaan tänä perjantaina, Sanni kirjoittaa tiistaina (21.3.) Instagramissa.
Somepäivitykseen hän on liittänyt kolme kuvaa ja pienen videoklipin.
Kommenttiosio täyttyi jo lyhyessä ajassa ylistävistä kommenteista ja tuliemojeista.
- Oon häkeltynyt kaikista viesteistä mitä oon saanut biisiin liittyen jo nyt, kiitos, Sanni kirjoitti aiemmassa somejulkaisussaan.
Sannin tuorein kokopitkä albumi Trippi julkaistiin vuonna 2019. Kesken-minialbumi julkaistiin kesäkuussa 2022.
Hän on käsitellyt biiseissään aiemmin henkilökohtaisen oloisia aiheita, kuten erokipuilua ja pettämistä.