Sanna Marinin Joni-rakas jätti työnsä – uudet bisneskuviot paljastuivat

Sanna Marinin Joni-rakas jätti työnsä – uudet bisneskuviot paljastuivat

Sannan kampaajarakkaana tunnettu herra pyörittää uutta yritystä.

Mainos
Mainos päättyy

Sanna Marinin Joni-rakas on laittanut yllättäen hanskat naulaan, mitä tulee hänen entiseen työpaikkaansa.

Joni toimi vuodesta 2022 lähtien Helsingin ydinkeskustassa toimineen kampaamon toimitusjohtajana, mutta on maaliskuussa jättänyt yllättäen työnsä. Kyseessä on julkisuudesta tuttujen suomalaisten suosima liike, jossa Sanna Marinkin kävi toisinaan fiksaamassa kuontaloaan.

Uusi yritys

Seiskan selvityksen mukaan Joni ei ole kuitenkaan jäänyt tyhjän päälle, sillä hän on perustanut kaikessa hiljaisuudessa täysin uuden yrityksen.

Mainos
Mainos päättyy

Kyseessä on niin ikään kampaamo, jonka toimitusjohtajana Joni on toiminut yritystietojen perusteella 1.4. lähtien. Yrityksen hallituksessa istuu Jonin lisäksi myös toinen henkilö.

Helsingissä vanhan kampaamonsa tapaan sijaitseva uusi liike ei ole ainakaan vielä avannut oviaan.

Sannasta ja Jonista tehtiin ensimmäisiä havaintoja viime kesänä.
Sannasta ja Jonista tehtiin ensimmäisiä havaintoja viime kesänä.

Joni on kertonut työskennelleensä hiusmuotoilijana jo lähes kahdenkymmenen vuoden ajan, joten kampaamon tulevat asiakkaat pääsevät nauttimaan erittäin ammattitaitoisesta hiusten käsittelystä.

Mainos
Mainos päättyy

Yksi Jonin viimeisimmistä julkisista taidonnäytteistä esiteltiin helmikuisessa Emma-gaalassa. Tuolloin punaiselle matolle astellut Sanna Marin kertoi juhlakampauksensa olevan Jonin käsialaa.

Sanna ja Joni ovat heilastelleet viime vuoden kesästä lähtien. 

Vuosi sitten keväällä Sanna erosi pitkäaikaisesta kumppanistaan Markus Räikkösestä. Sanna ja Markus ehtivät olla naimisissa noin kolme vuotta.

Jonin uusista työkuvioista kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan
Sanna Marinin Joni-rakas jätti työnsä – uudet bisneskuviot paljastuivat