
Sanna Marinin bileputki alkoikin jo perjantaina: ”Kiskoi lasikaupalla samppanjaa” – seurassa yllättäviä kohujulkkiksia ja poliitikkoja!
Suomessa on kohistu tällä viikolla pääministeri Sanna Marinin (sd.) juhlimisesta.
Tähän saakka julkisuudessa on käsitelty vain toissa lauantaina (6.8.) tapahtuneita bileitä, jotka alkoivat yksityisasunnosta ja päättyivät aamuyöllä ravintola Teatterin vip-tiloihin.
Sannan bileputki alkoi kuitenkin todellisuudessa jo edeltävänä perjantai-iltana (5.8.).
Pääministeri ei ollut bileiden aikaan enää kesälomalla, vaan hän oli palannut hoitamaan virkaansa. Tiedot käyvät ilmi valtioneuvoston sivuilta.
Sannan ensimmäinen työpäivä alkoi presidentin esittelyssä Naantalin Kultarannassa.
Perjantai-iltana pääministeri vaihtoi vapaalle ja juhli railakkaasti läpi viikonlopun. Ei ihme, että Seiskan toimitukseen alkoi tulvia vinkkejä kansalaisilta.
Viestitulvan teki harvinaiseksi se, että kansalaiset olivat aidosti huolissaan pääministerin hyvinvoinnista.
Perjantai-iltana Sanna bailasi lauttasaarelaisen yksityisasunnon terassiparvekkeella Helsingissä.
Jo alkuillan parvekejuhlia kuvailtiin tunnelmaltaan railakkaaksi.
Pian seurue lähti kahdella autolla Helsingin keskustaan.
Pääministerin seurueeseen kuuluivat muun muassa hänen puoluetoverinsa, Helsingin varapormestari Nasima Razmyar (sd.), tosi-tv-ohjelmasta tuttu hevosvalmentaja Marko Björs ja Bile-Ilmarina tutuksi tullut kansanedustaja Ilmari Nurminen (sd.).

Seurue päätyi uuteen trendiravintola Babyloniin.
Aamuyöstä Teatterin vippiin! Näin Sanna Marinin ja "jauhojengin" kohubileet etenivät
Myöhemmin riehakkaaseen bileseurueeseen liittyivät missikisoista tutut Sabina Särkkä ja Shirly Karvinen, poppari Alma sekä juontaja Veronica Verho.
– Seurue nähtiin myös tanssilattialla Sannan ollessa keskiössä. Siinä tuli jokin pieni välikohtaus, kun ulkopuolinen fani lähestyi Sannaa. Tällöin Ilmari hätisteli hänet kauemmaksi, silminnäkijä kertoo Seiskalle.
– Sanna jaksoi juhlia pikkutunneille saakka. Hän kiskoi lasikaupalla samppanjaa. Pääministeri näytti oikein viehättävältä valkoisessa pitsimekossa ja pitkissä näyttävissä valkoisissa korvakoruissaan.
Sanna Marinin ja "jauhojengin" biletysvideo puhuttaa julkkiksia - "Onpa hänellä paskoja kavereita"
Seuraavana päivänä lauantaina (6.8.) Marinin bileet jatkuivat jälleen.
Seiska kertoi eilen (18.8.), että pääministeri skandaalibileet eivät jääneet ainoastaan yksityisasunnon seinien sisälle.
Sanna ja julkkispoppoo viihtyivät paitsi Chéri-ravintolassa, myös legendaarisessa julkkiskapakka Teatterissa.
Seiskan tietojen mukaan villi bileremmi ilmestyi Teatteriin pääministerin johdolla reippaassa juhlakunnossa aamuyöllä.
Sannan bileiden kakkospäivästä syntyi kansainvälisen tason kohu, jota puidaan parhaillaan mediassa.