Sanna Marinilta tiukka viesti - taustalla Valkeakosken tragedia

Sanna Marinilta tiukka viesti - taustalla Valkeakosken tragedia

Sanna ottaa kantaa sosiaalisessa mediassa vellovaan keskusteluun.

Mainos
Mainos päättyy

Valkeakoskea kohtasi viikonloppuna järkyttävä tapahtuma, kun 15-vuotias tyttö löydettiin kuolleena metsästä. 18-vuotiasta miestä epäillään taposta ja törkeästä lapsenraiskauksesta. Asiasta on uutisoitu lukuisissa suomalaismedioissa.

Myös entinen pääministeri Sanna Marin on nyt ottanut asiaan kantaa Instagram-tarinoissaan.

Valkeakosken tragedia ajoittui hetkeen, jolloin sosiaalisessa mediassa kiersi naisten kohtaamaa väkivaltaa käsittelevä meemi; laajaa keskustelua herättäneessä ilmiössä naiset pohtivat, kohtaisivatko mieluummin metsässä karhun vai miehen.

Mainos
Mainos päättyy

Monissa vastauksissa on tuotu esille, että miehen kohdatessaan ei voi tietää, kuinka käy – karhu puolestaan saattaisi surmata ihmisen puolustautuakseen tai selviytyäkseen. Perusteet sille, että moni nainen kertoo kohtaavansa mieluummin karhun on siis se, että he näkevät esimerkiksi raiskauksen pahempana kohtalona kuin kuoleman.

Sama keskustelu on kirvoittanut aiheen myös miesten keskuuteen. Miesten kohdalla kyse on kuitenkin siitä, kertoisivatko he mieluummin tunteistaan naiselle vai puulle.

Politiikan taakseen jätettyään Sanna on edelleen toisinaan kommentoinut politiikkaakin sivuavia asioita myös somessaan.
Politiikan taakseen jätettyään Sanna on edelleen toisinaan kommentoinut politiikkaakin sivuavia asioita myös somessaan.

Sanna Marin jakoi Instagram-tarinoihinsa maanantaina (27.5.) Suomen UN Womenin eli YK:n tasa-arvojärjestön Instagram-julkaisun, jossa kommentoidaan suuret mittasuhteet saanutta someilmiötä yhteydessä Valkeakosken surmaan.

– Miehet pelkäävät, että naiset nauravat heille. Naiset pelkäävät, että miehet tappavat heidät, siteerataan julkaisussa Margaret Atwoodia.

Saman kuvan alle on lisätty otsikko Valkeakosken henkirikoksesta. Julkaisun toisessa kuvassa kerrotaan, että jos valkeakoskelaista tyttöä olisi tullut vastaan karhu, hän olisi todennäköisesti elossa.

Mainos
Mainos päättyy
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan