Sampo Kaulanen kertoo matkastaan Kolumbiassa: oksennusta, kuoleman kokemista ja uudelleen syntymistä
Sampo Kaulanen ei säästele sanojaan kertoessaan reissustaan.
Ex-kauppias ja nykyinen yrittäjä Sampo Kaulanen, 44, kertoo puhdistusleiristään Kolumbiassa.
Sampo Kaulanen on viettänyt aikaa shamaanileirillä Kolumbiassa. Hän raportoi matkansa alussa reissun olevan 11 päivän mittainen. Sampo on toisinaan päivittänyt Instagramin tarinoihinsa lyhyitä kuulumisia reissustaan. Hän on osallistunut erilaisiin seremonioihin, joiden tarkoitus on puhdistaa ihmistä myös sisältä päin.
– Olipahan reissu! Tuli opittua taas paljon itsestäni, elämästä, maailmasta, luonnosta ja kaikesta. Matka oli kaikkea muuta kuin kevyt. Välillä uskoa testattiin mutta niin kauan ku sitä löytyy niin kaikki on mahdollista. Kiitoksia kaikille mukana olleille ja kiitos kotiväelle ja erityisesti vaimolleni. Nyt hiukan lepoa kehoon ennen kotimatkaa! Sampo raportoi Instagramissa.
Tältä näyttää kuntokuurille ryhtyneen Sampo Kaulasen jääkaappi – mitäköhän Pippa Laukka sanoisi?
Maanantaina (30.10.) Sampo julkaisi pidemmän videon leirin jälkeen, jossa hän kertoo voinnistaan ja kokemastaan. Sampo kertoo muun muassa tunteneensä kuolevansa ja syntyneensä uudestaan.
Sampo yhdessä tarinassa hän mainitsee juoneensa neljä kupillista Yagéa, jonka jälkeen hän oksensi koko yön.
– Yhdessä kohtaa yössä, makasin siinä lattialla yrjössä ja tuli joku shaamaani siihen seisomaan ja teki niitä juttuja, Sampo kuvailee videolla ja kertoo tunteneensa, että hän kuolee.
Sampo kertoo kuitenkin kyseessä olleen puhdistuminen.
– Yagélla, joka tunnetaan usein nimellä Ayahuasca muualla Etelä-Amerikassa, on olennainen rooli tässä lääkinnällisessä käytännössä, ja se toimii siltana henkiseen heräämiseen ja itsensä löytämiseen. Seremoniat voivat olla syvästi intensiivisiä ja tarjoavat syvällisiä oivalluksia ja muutoksia, hän kirjoitti vapaasti suomennettuna somessa.
Kuolema ja uudesti syntyminen
Sampo kertoo kokemuksistaan videolla ja esittelee paikkoja. Hän kertoo, että paikalla oli iltaisin paljon henkilökuntaa pitämässä huolta leiriläisistä, etteivät he olisi vaaraksi itselleen menon yltyessä. Erään seremonian aikana Sampo kertoi ottaneensa lääkejuomaa kaksi kuppia, mikä sai hänet toisiin ulottovuuksiin.
– Alkoi oikeen siriseen päässä ja jalat täriseen, ja sitten se tila alkoi vaan syvenee ja syvenee, Sampo kuvailee ja kertoo kuulleensa muiden sanovan, että hän tarvitsee apua, sillä tilanne näytti tosi pahalta.
– Sit siinä kävi silleen, että yhtäkkiä mie jotenkin putosin, Sampo muistelee.
– Yhtäkkiä neljä jätkää kantaa mua ulos tuolta malokasta tänne pihalle. Tuossa oli patja, Sampo esittelee videolla.
Hän kertoo olleensa aivan velttona.
– Mulla ei toiminut mikään paikka kehossa. Ei mikään, Sampo muistelee.
Reissaaja kertoo myös tunteneensa miesten kantaessa häntä pihalle, että häneltä poistuu kehosta elämä. Ja kokeneensa uudelleen syntymisen.
– Koin tavallaan täydellisen kuoleman ja täydellisen syntymisen.
Sampo Kaulanen lähti Kolumbiaan - luvassa huumaavia aineita sisältävä rituaali
Katso alla olevasta videosta Sampon koko tarina: