Sampo Kaulanen joutui taksihuijarin uhriksi: "Kyllä se on perkele"

Vain hetki ennen episodia Sampo oli muistellut tulleensa huijatuksi myös New Yorkissa.
Yrittäjä Sampo Kaulasen, 45, Kolumbian matka sai heti alkuun ikävän käänteen.
Sampo matkusti torstaina (14.11.) Pariisin kautta Kolubian Bogotaan ystävänsä kanssa. Hän päivitteli matkan kulusta ahkerasti Instagram-tarinoihinsa ja piti someseuraajansa kartalla siitä, missä päin maailmaa kaksikko milläkin hetkellä matkustaa.
Ystävysten kone laskeutui Kolumbian pääkaupunkiin noin kolmelta torstain ja perjantain välisenä yönä Suomen aikaa. Lentokentältä kaksikko suunnitteli nappaavansa alleen Uberin, jolla he olisivat matkustaneet hotellilleen.
– Minulle on jäänyt vähän sellainen kammo, kun kerran New Yorkissa oli sellainen huijaritaksi suoraan kentältä. Se nappasi kyytiin ja huijasi minulta ja Mintulta 150 taalaa. Se oli sellainen, että kun siihen kyytiin istahti, niin se mittari lähti juoksemaan ihan älytöntä vauhtia ja me alettiin huutamaan, että pysäyttää. Se oli aivan raivokas kokemus, Sampo muistelee.
Hän epäilee, että myös Kolumbiassa huijauksen uhriksi joutuminen on täysin mahdollista. Varsinkin näyttäessään länsimaalaiselta.
Kyytiin päästyään Sampo paljastaa osuneensa oikeaan.
– Näin siinä kävi. Ei menty Uberilla. Tultiin tällaisella kahdenkympin setillä. Sai ylipuhuttua meidät, hän puhelee kuvatessaan videota taksin takapenkiltä.
Majoituspaikalla hän selventää tilannetta, joka on ehtinyt eskaloitumaan vielä loppumatkankin aikana.
– Ajoi se taksikuski ensin väärälle hotellille, ihan väärään paikkaan. Otti sitten extraa kaksikymppiä eli yhteensä se oli neljäkymmentä taalaa. Sillä Uberilla on yleensä seitsemän egee ollut tuo siirtyminen, että tuommoinen pikku juksu heti tähän kärkeen. Kyllä se on perkele. Mutta ei se mitään, tuetaan nyt paikallista rikollisuutta tai yrittäjiä, miksikä tuota nyt haluaa sanoa, Sampo naurahtaa.
Ulkoministeriön verkkosivuilla muistutetaan noudattamaan Kolumbian suurimmissa kaupungeissa erityistä varovaisuutta rikollisuuden varalta. Ryöstöt ja väkivaltaisuus on yleistä.