Sampo Kaulanen avoimena ongelmistaan syömisen kanssa – "Olen addikti"
Sampo Kaulanen panostaa seuraavaksi omaan hyvinvointiinsa.
Jounin kaupan myynyt ja liikemieheksi ryhtynyt Sampo Kaulanen, 44, kertoo avoimesti addikteistaan.
Sampo Kaulanen kertoo kiinnittävänsä jatkossa huomiota omaan ruokailuunsa sekä liikkumiseen. Sampo on aloittanut kuntokuurin, johon liittyy myös terveellinen ruokavalio.
– Olen addikti. Mie olen totaalinen tunnesyöppö. Ruoka ja eritoten suklaa on mulle kuin huumetta, avoimena tunnettu Sampo täräyttää torstaina (14.9.) Instagramissa.
Raittiiksi lähes kaksi vuotta sitten ryhtynyt monitoimimies kertoo ruoan tuomista tunteista.
– Mässääminen aiheuttaa mulle järettömän määrän hyvänolon tunnetta ja heti kun mulla on vaikeaa niin työnnän naamaani kaikkea herkkua. Suklaalevy voi mennä yheltä seisomalta, niin että tuskin edes maistelen sitä. Tämä on samankaltainen jojo ilmiö kuin alkoholin kanssa. (Onneksi jo kohta kaksivuotta tipattomalla) Mikä tuo mielihyvää ja vie ajatusta pois ahdistumisen juurisyystä niin ihminen tarttuu siihen helposti.
Sampo Kaulanen osti uuden auton – "Pistetään markat haisemaan"
Kuntoprojekti käyntiin
Sampo aikoo tehdä asiaan muutoksen.
– Huomenna otan itseäni niskasta kiinni ja alan skarppaamaan ruokavalion ja syömisen suhteen. Samalla alan harjoittamaan tarkkaa itsetutkiskelua ja aion pureutua juurisyihin, mitkä aiheuttavat jojoilua ja pakoilua. Tympee näitäki ääneen sanoa, koska sitä altistaa itsensä siinä kaikenmaailman neuvoille, kritiikeille ja ohjeille. Monesti ihmiset alkaa positiivisesti tukemaan sinua pois tavoitteesta. ”Miks sinä..kun olet hyvä..jne” Mut semmosta son. Wish me luck, Sampo kirjoittaa.
Kuntoprojektin aloittava mies päättikin punnita itsensä ennen uutta muutosta.
– Mulla on ihan ok peruskunto, mutta ruokailu on ihan päin vittua. Niin siihen takerrutaan nyt. Otetaas alkupaino... Joo, ja mie tiiän, ettei paino kerro kaikkea, mutta nyt ei oo muuta, mikä kertois, Sampo juttelee somevideollaan.
Vaaka antoi miehelle kuntoprojektin lähtölukemaksi 89,6 kiloa.
Minttu Kaulanen rehellisenä vaikeasta ajanjaksostaan: "Onnen toivat ainoastaan lapset"