Salla-vaimo jätti muusikko Matti Silmun haudalle koskettavan jäähyväisrunon – ”Lähdit niin hiljaa, että aamu vain kuuli”
Helmikuussa vain 42-vuotiaana yllättäen kuollut Yölintu-yhtyeen perustajajäsen Matti Silmu haudattiin viime lauantaina. Matin leski Salla Silmu kertoi Iltalehdelle, että muusikon veljeä Simo Silmua, 43, ei kutsuttu hautajaisiin.
– Se oli Matin tahto, josta juttelimme hänen eläessään. Ei missään nimessä.
IL: Yölinnun perustaja Matti Silmu haudattiin – Simo Silmua ei kutsuttu hautajaisiin
Lesken mukaan hautajaisissa olivat läsnä vain kaikkein lähimmät ihmiset.
Salla jätti miehensä haudalle koskettavat jäähyväiset runon muodossa.
– Rakas Matti, lähdit niin hiljaa, että aamu vain kuuli. Sylissään matkalle Sinut kantoi tuuli. Nyt aikaa mennyttä katselen ja polkua yhteistä muistelen. Oli kukkia varrella polun sen, ilon, onnen sekä myös murheiden. Niistä kaikista sidon seppeleen, rakas sinua kiittäen, kaivaten, Salla kirjoitti.
Yölintu-yhtyeen Matti Silmu on kuollut: leskeksi jäänyt Salla-vaimo julkaisi koskettavan viestin
Simo ja Matti perustivat Yölintu-yhtyeen vuonna 1992 Jämijärvellä. Yhtyeestä tuli supersuosittu, mutta vähitellen veljesten välille muodostui katkeria rahariitoja. Matti sai lopulta potkut yhtyeestä 25 vuoden jälkeen. Simon mukaan bändin talousasioista vastannut Matti otti yhtyeen taustalla vaikuttaneen firman nimissä pankista velkaa, eikä Simo tiennyt, mihin rahat olivat menneet. Veljekset ratkoivat niin rahaa kuin potkujakin koskevaa riitaa käräjillä. Lopulta oikeudenkäynnit hävinnyt Matti määrättiin maksamaan veljelleen noin 50 000 euroa.
Yölinnun tuottajana pitkään toiminut Esa Nieminen, 68, oli kuolinuutisesta järkyttynyt.
– On traagista, että veljesten välit katkesivat rahariitoihin. Se aiheutti Matille ihan selvästi stressiä ja henkisiä vaikeuksia, Esa kommentoi Seiskalle.
Pian kuoleman jälkeen Matin Salla-vaimo julkaisi sosiaalisessa mediassa koskettavan viestin, jossa kertoi rakastavansa Mattia aina ja ikuisesti. Hän sanoi myös ikävän olevan ihan järjetön.
– Nyt ei kiusaaminen ja valheet enää satuta sinua, Salla kirjoitti.
Salla-vaimon lisäksi Mattia jäi kaipaamaan parin yhteinen lapsi.