fbq
Hanna Kinnunen

Salatut elämät -tähti Hanna Kinnunen palasi juurilleen - tästä on kyse

Näyttelijä ja Aito Iskelmä -radiokanavan juontaja Hanna Kinnunen paljastaa käyneensä laulustudiossa.

Tähti julkaisi aiheesta Instagram-kuvan, jonka ohessa kertoo enemmän musiikkisessiostaan.

Pääsin tänään laulustudioon. Lauloin ja nyt oon täynnä virtaa. Tehtiin pieni videokin. Laitan sen myöhemmin jakoon, jos uskallan. Musiikki - best, Hanna kirjoittaa.

Julkaisun aihetunnisteeksi Hanna on lisännyt sanat rakkaus, laulaminen, musiikki ja elämä.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy

Eräs seuraaja on jo rohkaissut kommenttikentässä näyttelijää julkaisemaan tuotoksensa muillekin.

Arvoitukseksi jää, millainen laulu ja studiosessio on kyseessä.

Hanna Kinnunen julkaisi rehellisen kuntosalikuvan: "Oli haasteita!"

Hannalla on musiikkitaustaa, ja viimeksi hän on julkaissut Hautaudun-nimisen kappaleen vuonna 2015.

Näyttelijä on käyttänyt aikoinaan artistinimeä Hanna B. Vuonna 2015 hän kertoi MTV:n haastattelussa, että hänen haaveisiinsa kuuluu oman albumin julkaiseminen.

Hanna tunnetaan Salla Mattilan roolistaan sarjassa Salatut elämät.

Juttu jatkuu ilmoituksen jälkeen
Ilmoitus päättyy