Salattu shokkiero! Kahden suomalaisen uratykin avioliitto karille

Salattu shokkiero! Kahden suomalaisen uratykin avioliitto karille

Kulttuuripiireistä tutun pariskunnan ratkaisu on pysynyt vain pienen piirin tiedossa.

Mainos
Mainos päättyy

Kansallisoopperan ylikapellimestari Hannu Lintu, 56, ja Aalto-yliopiston professori Pekka Mattila, 45, ovat eronneet.

Asia käy ilmi Helsingin käräjäoikeudesta, jonne he ovat jättäneet eropaperit yhdessä tammikuun 16. päivänä. Heidän avioliittonsa kesti vajaat kuusi vuotta, mutta parisuhteessa he olivat vuodesta 2006 lähtien.

Pariskunnalla on avioehto.

Karita Tykän outo erosoppa jatkuu: uusi hämmentävä käänne

Mainos
Mainos päättyy

Suhde alkoi haukuilla

Hannun ja Pekan eroa voidaan pitää yllättävänä, ja tieto erosta on pysynyt pienen piirin tiedossa.

Pariskunta on antanut lukuisia parisuhdehaastatteluja, joissa he ovat avoimesti kertoneet muun muassa toistensa hyvistä ja huonoista puolista.

Heitä yhdistää rakkaus taiteeseen, ja ensimmäinen tapaaminenkin liittyi kulttuuriin, sillä Pekka haukkui illallisilla Hannun johtaman orkesterin.

Ex-pariskunta on kertonut ensitapaamisen koomisesta tilanteesta useissa haastatteluissa. Pekka on korostanut, että hän moitti orkesteria, eikä Hannua. Hannu on puolestaan myöntänyt analyysin osuneen oikeaan.

Hannu Lintu ja Pekka Mattila ovat lukuisissa parisuhdehaastatteluissa kertoneet toistensa hyvistä ja huonoista puolista. Yllättäen rakkaussuhde päättyi eroon.
Hannu Lintu ja Pekka Mattila ovat lukuisissa parisuhdehaastatteluissa kertoneet toistensa hyvistä ja huonoista puolista. Yllättäen rakkaussuhde päättyi eroon.

Ero ja uusi rakas! Huippukokki Sauli Kemppaisen elämässä käänteitä

Mainos
Mainos päättyy

Huikeat uratykit

Hannu Lintu ja Pekka Mattila ovat olleet Suomen yksi kovimmista uratykkipariskunnista.

Hannu Lintu on jatkanut Suomen mainetta menestyneiden kapellimestareiden luvattuna maana. Hän on saanut oppinsa muun muassa legendaarisilta professoreilta Jorma Panulalta ja Eri Klasilta. Suuren yleisön tietoisuuteen Hannu tuli RSO:n ylikapellimestarin pestin myötä vuosina 2013–2021.

Hän on johtanut myös lukuisia ulkomaisia orkestereita, viimeisimpänä Portugalin Fundação Calouste Gulbenkianin orkesterin ja kuoron ylikapellimestarin pesti.

Pekka Mattila on tehnyt häikäisevän akateemisen uran muun muassa finanssi- ja markkinointialan tehtävissä. Hän on Aalto-yliopiston kauppakorkeakoulun markkinoinnin professori. Pekka väitteli valtiotieteiden tohtoriksi vuonna 2006, vain 28-vuotiaana.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan