Salattu avoliitto paljastui! Martina Aitolehti ja aussirakas suunnittelevat häitä

Seiskan lähteiden mukaan yhteinen osoite virallistui jo huhtikuussa.
Seiska paljasti maaliskuussa, että Martina Aitolehti, 41, on poistunut sinkkumarkkinoilta. Kohukaunotar alkoi seurustella tumman komistuksen kanssa, joka muistuttaa paljon Martinan ex-kultaa Hannu Pikkaraista.
Tässä on Martina Aitolehden uusi rakas - ensimmäinen yhteiskuva!
Uusi mies on kotoisin Australiasta. Lisäksi hänen suonissaan virtaa myös italialaisverta.
Korkeasti koulutettu aussiherra on menestynyt työelämässään. Kymmenen viime vuoden aikana hän on ollut johtavissa tehtävissä suurissa kansainvälisissä yrityksissä.
Nyt vaikuttaa kuitenkin siltä, että aussi-mies on päättänyt jäädä pysyvästi Suomeen, sillä hän on muuttanut Martinan kanssa avoliittoon.

Martina Aitolehti karkasi kultansa kanssa lemmenlomalle - matka sai heti alkuun harmillisen käänteen
Seiskan lähteiden mukaan yhteinen osoite virallistui jo huhtikuussa.
– Asiat parin välillä etenevät salamavauhtia. Martina ja mies ovat jo suunnitelleet häitään, lähipiiristä juorutaan Seiskalle.
