
Roope Salmisesta tuli jälleen isoveli! Eppu Salminen sai kuudennen lapsensa - vanhimmalla ja nuorimmalla ikäeroa peräti 28 vuotta!
Näyttelijä Eppu Salminen, 52, on saanut lapsen käsikirjoittajapuolisonsa Kaisa Kuikkaniemen, 40, kanssa. Asia selvisi näyttelijän Facebook-seinältä, kun hänen kaverinsa onnitteli pienokaisen syntymästä.
- Kiitos, Eppu kirjoitti vastaukseksi lisäten sydänemojin perään.
Eppu ja Kaisa julkistivat suhteensa vuonna 2011, jolloin Kaisa odotti jo heidän ensimmäistä lastaan. Tytär on nyt kuusivuotias. Kaksi vuotta myöhemmin perheeseen syntyi poika, ja kolmas lapsi syntyi helmikuussa 2016.
Yhteisten lasten lisäksi Epulla on kaksi aikuista lasta. 28-vuotias Roope Salminen syntyi suhteesta Minna Turusen kanssa. Roope jäi eron jälkeen asumaan isänsä ja tämän uuden vaimon, näyttelijä Riitta Havukaisen kanssa. Epulla ja Riitalla on puolestaan 22-vuotias poika Santtu, joka isoveljensä Roopen tavoin on luonut muusikon uraa räppärinä.

Ensi viikolla syntymäpäiväänsä viettävä Roope on siis katraan vanhin ja nuorimman pikkusisaruksen kanssa hänellä on ikäeroa miltei päivälleen 29 vuotta!
LIITY UUTEEN SEISKA KLUBIIN JA LUE MEHUKKAITA JULKKISUUTISIA, JOIHIN PÄÄSET KÄSIKSI VAIN KLUBIN JÄSENENÄ! REKISTERÖIDY KÄYTTÄJÄKSI TÄSTÄ LINKISTÄ!