Roope Salmiselta ikäviä uutisia: "Muutama kyynelkin tuli"

- Yli 10 vuotta siihen meni, Roope toteaa.
Laulaja, näyttelijä ja juontaja Roope Salminen, 33, kertoo sosiaalisessa mediassa huonoja uutisia.
Roope julkaisi tänään (25.8.) Instagram-sivullaan mustavalkoisen otoksen, jossa näyttää mietteliäältä. Kuvatekstissä hän kertoo karvaasta pettymyksestään.
- Yli 10 vuotta siihen meni, mutta ensimmäistä kertaa koskaan Roope Salminen & Koirat joutuu perumaan keikan, Roope kirjoittaa.
Syynä ikävään peruuntumiseen on Roopen terveys.
- Olen kuumeessa ja ilman ääntä sohvan pohjalla ja vituttaa kuin Li Anderssonia, laulaja murjaisee.
- Muutama kyynelkin tuli vuodatettua. Viimeiseen asti toivoin että olo paranisi ja pääsisin huipentamaan festarikesän viimeiseen keikkaan mutta on pakko hyväksyä tosiasiat ja jäädä toipumaan, hän myöntää.
Red Carpet -festivaalilla yhtyettä paikkaa Teflon Brothers.
- Olen pahoillani ja Koirat palaa taas ensi kesänä!!
Roope Salminen esittelee elämänmuutoksensa tuloksia: "Oot niin hyvännäköinen nyt"
Roope Salmisen & Koirien musiikki oli taannoin melko biletyskeskeistä, ja yksi yhtyeen läpimurtobiisejä on vuonna 2015 julkaistu, nimensä mukaan juhlimista seuraavasta olosta kertova Madafakin darra. Nykyisin yhtye keskittyy kuitenkin toisenlaisiin aiheisiin.
Roope on puhunut podcastissaan ja sosiaalisessa mediassa avoimesti siitä, kuinka jätti alkoholin kokonaan pois neljä vuotta sitten. Hän kertoi aiemmin Seiskalle ongelmastaan.
- Me emme keskustelisi tässä nyt, jos olisin jatkanut juomista. En olisi missään nimessä työkykyinen. Enkä olisi luultavasti elossakaan. Olisin varmaan kuollut tapaturmaisesti tämän kuluneen neljän vuoden aikana, Roope täräytti.
Roope juontaa syyskuussa alkavaa Tietäjät tietää -ohjelmaa Maikkarilla.