Seiska kertoi vuosi sitten Romutransuna tunnetun Markus Kuotesahon, 61, viheliäisestä vapusta. Vuosikausia psoriasiksesta eli ihon ja nivelien kroonisesta tulehdustaudista kärsinyt Romu raapi tuolloin itseään niin, että veri vain lensi.
– Se kutina on aivan hirveää! Varsinkin iltaisin ennen nukkumaanmenoa iho alkoi kutista niin, että sitä raapi monesti itsensä tärviölle. Veri vain suihkusi joka suuntaan ja lakanat näyttivät siltä, kuin joku olisi tapettu sänkyyn, Markus määkii värikkääseen tyyliinsä.
– Vaan katsokaahan nyt! Olen saanut uuden ihmelääkityksen, joka tehoaa aivan mahdottoman hyvin. Kerta kaikkiaan, Romu iloitsee.

Seiska kävi Pohjois-Pohjanmaan Revonlahdella katsastamassa Markuksen ihon nykykunnon. Se oli verrattain helppoa, sillä yleensä tyllihameessa ja nahkapannassa kekkuloiva Romu riisuuntuu tällä kertaa lähes alastomaksi vartaloaan esitelläkseen.

– Eivät kai nämä ole liian pienet kalsarit? Munat eivät perkele saa näkyä lehdessä, Markus vaahtoaa elämää nähneessä pirtissään.

Hänen saamansa uusi, ihonalaispistoksina annettava biolääke näyttää todella toimivan hämmästyttävän hyvin. Ennen niin laikukas iho on enää muisto vain.
– Vatsassa on vielä vähän laikkua, mutta mitäpä siitä. Tärkeintä on, että iho on nyt vihdoin alkanut parantua. On tämä aivan mahdoton helpotus, vaikka vielä se yrittää perkele välillä kutitella, Romu ärisee.