Romanttista! Näin Helmi-Leena Nummela juhli rakkaansa synttäreitä
Helmi-Leena ja ravintoloitsijarakas ovat seurustelleet pari vuotta.
Näyttelijä Helmi-Leena Nummela on viettänyt ravintoloitsijarakkaansa kanssa tämän synttäreitä romanttisissa merkeissä.
Helmi-Leena julkaisi keskiviikkona (28.8.) Instagram-tarinoissaan valokuvan kahdesta Iittala-lasillisesta kuohuviiniä. Skumppalasien taustalla näkyy Crémant d'Alsacen kuohuviiniä.
– Rakkaani syntymäpäivä, Helmi-Leena kirjoittaa kuvan yhteyteen vapaasti suomennettuna, sydämen kera.
Yhteinen treffi-ilta
Skumpalta pariskunta on siirtynyt syömään hienosti Helsingin ydinkeskustassa sijaitsevaan Natura-ravintolaan.
Ravintolan sivuilla kerrotaan siellä tarjoiltavan modernia ja innovatiivista ruokaa, jonka pääpaino on suomalaisessa riistassa, vihanneksissa ja kestävän kalastuksen merenelävissä.
Kyseessä ei ole kuitenkaan mikään superökyilyravintola. Kaikki annokset kattava menukokonaisuus maksaa 89 euroa, ja siihen sopiva viinipaketti päälle 85 euroa.
Helmi-Leena oli sonnustautunut treffi-illallisella tyylikkäästi mustaan jumpsuitiin, jonka hän oli yhdistänyt vaaleisiin tolppakorkokenkiin. Asun kivana väripilkkuna toimi Parfoisin värikäs ja runsas Whale -pikkulaukku.
Ympärillä kokkeja
Seuraavana aamuna (29.9.) Helmi-Leena julkaisi kuvan pöytää koristavasta herkkuaamupalasta.
– Haudutin uunipuuron. Loppuvuoden kokkailu ois sit siinä. Onneksi oon ympäröity mielettömillä kokeilla, hän kirjoittaa onnellisena.
Seiska uutisoi viime vuoden alussa Helmi-Leenan löytäneen vierelleen uuden rakkaan.
Rakastavaiset ovat seurustelleet pari vuotta, sillä näyttelijä on tiettävästi viihtynyt Senegalissa syntyneen ja Italiassa varttuneen ravintoloitsijan kanssa jo elokuussa 2022.
Helmi-Leena sai toisen lapsensa helmikuussa. Hän palasi töihin viime viikolla.