Robin Packalenille rapsahti kolme parkkisakkoa päivässä

Laulajan pysäköintitaidoissa saattaa olla hieman parantamisen varaa.
Laulaja Robin Packalen, 25, työllistää pysäköinninvalvojia kiitettävästi.
Robin nimittäin paljastaa itse somessa saaneensa kolme pysäköintivirhemaksua yhden päivän aikana.
Hän on jakanut videon Tiktokiin, jonka ääniraitana on yksi trendiäänistä, jossa toistetaan sanaa again (suom. uudelleen tai taas).
Videolla artisti nappailee ajoneuvoonsa ilmestyneitä parkkisakkoja kolmesti. Kuvateksti avaa enemmän julkaisun tarkoitusperää.
- Kolme päivässä?! Ei auta kuin nauraa, Robin kirjoittaa englanniksi.
Videot on napattu eri puolilla Turkua.

Erilaisia reaktioita
Seuraajat ovat olleet pöllämystyneitä tähtilaulajan "saavutuksesta". Jotkut ovat harmitelleet laulajan puolesta ja ottaneet asian huumorilla.
Toisia video on ärsyttänyt.
- Outo flex, eräs tokaisee, väittäen Robinin olevan huomionhakuinen.
- No kai seki joku voitto on, toinen nauraa sydämen kera.
- Laiskuus jaksaa yllättää, yksi manaa.
Hyvästi Suomi! Robin Packalen järjestää läksiäiskeikan – fanit pettyivät
Musiikkia suomeksi
Robinin uusin kappale on suomenkielinen, ja sen musiikkivideo arvosteltiin viime lauantaina Levyraati-ohjelmassakin.
Viime marraskuussa häneltä ilmestyi Aina-kappale Jambon kanssa. Lisäksi viime vuonna Robinilta tuli musiikkia Vain elämää-ohjelman myötä.
Perinne katkesi
Viime viikon perjantain Kultainen Venla-gaalaan saapunut artisti katkaisi pitkään jatkuneen perinteensä.
Hän nimittäin saapui gaalaan samaa paria olevissa kengissä. Robinilla on aina totuttu näkemään eriparikengät.
Ohhoh! Jaana Pelkonen löysi näyttävän gaalamekkonsa alennusmyynnistä