Robin Packalen muutti Koreaan - tältä näyttää uusi arki miljoonakaupungissa

Robin Packalen muutti Koreaan - tältä näyttää uusi arki miljoonakaupungissa
20240217, Espoo. Emma Gaala 2024. Kuvassa Robin Packalen.

Artistin päiviin mahtuu tätä nykyä urheilua, hyvää ruokaa kuin musiikkiakin.

Mainos
Mainos päättyy

Artisti Robin Packalen, 25, asuu tämän kevään Etelä-Koreassa.

Robin palaa kesäksi Suomeen, mutta viettää pidemmän aikaa Koreassa. Hän on ollut maassa jo muutaman viikon.

Artisti on ennättänyt hehkuttaa tunnelmiaan maan pääkaupungista Soulista jo runsaaasti. Robin on julkaissut someensa lukuisia kuvia kaupungista.

Robin tuoreimmasta julkaisusta paljastuu, mitä kaikkea hän on viime aikoina puuhaillut.

Mainos
Mainos päättyy

- Elämä juuri nyt, hän kirjoittaa englanniksi kuvatekstissä.

Kuvakarusellin ensimmäisessä otoksessä laulaja puraisee tikunnokassa koreilevaa makupalaa keskittynein ilmein keskellä katua.

Toisesta kuvasta käy ilmi, että hän on saanut nauttia myös auringonpaisteesta. Edellisessä kuvapläjäyksessä kun Robin valitteli vielä harmittavaa viileyttä. Laulaja oli joutunut pitämään hansikkaita kolean kelin vuoksi.

Robin Packalen jätti Suomen ja muutti Koreaan – kekkaloi nyt varoituskartio päässä, kuva

Robin työstää toista kansainvälistä albumiaan, mutta epäselväksi jää, mihin kuvakoosteessa oleva studiokuva viittaa. Siitä ei käy ilmi, onko hän vain kuunteluoppilaana vai onko hän tehnyt musiikkia itselleen tai muille kyseisessä tilanteessa.

Mainos
Mainos päättyy

Oli miten oli, laulaja ei ole unohtanut pitää kunnostaan huolta toisella puolella maailmaa ollessaan.

Kuvista nimittäin näkee, että hän on harrastanut urheilua Soulin kaduilla. Kaupungissa järjestettiin viime sunnuntaina maraton-tapahtuma, joten saattaa olla, että kuva liittyy siihen. Viimeisessä kuvassa Robinilla ainakin on puuhaan sopivat tamineet yllään. Hän poseeraa juoksuvaatteissa lippis päässään ja lenkkarit jalassaan.

Robinilla on paluukeikka kesäkuussa, joten viimeistään siihen mennessä hän tulee takaisin Suomeen.
Robinilla on paluukeikka kesäkuussa, joten viimeistään siihen mennessä hän tulee takaisin Suomeen.
Mainos
Mainos päättyy
Ladataan