Risto Räppääjän esittäjä Samuel: Kavereiden reaktiot jännittävät!

Risto Räppääjä ja Sevillan saituri –elokuvan kutsuvierasnäytöksessä Helsingin Bio Rex -elokuvateatterissa nähtiin eilen (11.2.) kattava julkkisjoukko.
Risto Räppääjänä nähdään jälleen Samuel Shipway, joka siirtyi viime syksynä yläasteelle.
- Jännittää hieman, miten kaverit reagoivat elokuvaan. Koko meidän luokkamme tulee katsomaan ensi-iltaa, Samuel kertoi.
Sanni Paatso näyttelee puolestaan jälleen Nelli Nuudelipäätä.

Elokuvan ohjaaja Timo Koivusalo oli tyytyväinen lopputulokseen.
- Kuvaukset menivät loistavasti, ne kestivät 1,5 kuukautta. Nautin tehdä tällaisia elokuvia, Timo kertoi vierellään puolisonsa Susanna Palin.

Visailutietäjä Reijo Salminen saapui näytökseen vaimonsa Kaarina Turusen ja lapsenlapsensa Eeliksen kanssa.
- Käymme melkein joka viikko elokuvissa, kun eläkeläisillä on aikaa. Meillä on myös paljon matkoja tiedossa, Reijo ja Kaarina kertoivat.

Näyttelijä Minttu Mustakallio saapui ensi-iltaan aivan viime minuuteilla. Minttu esittää elokuvassa Rauha Räppääjää.

Kuvat Mika Pollari