Renny Harlinin vauvahaavetta seurasi shokkiero!
Ohjaaja Renny Harlinin ja koko Suomen miniän, Oscar-voittaja Geena Davisin erosta jäi ikuinen erimielisyys.
Vuodenvaihteessa 1995-1996 ei ollut epäilystäkään, ketkä olivat Suomen kansainvälisin julkkispari. Hollywoodissa julkkisohjaajien joukkoon noussut Renny Harlin oli avioitunut 1993 Oscar-voittaja Geena Davisin kanssa ja Geenasta puhuttiin koko Suomen miniänä.
Videolla käsitellään Rennyn kesän 2024 ulosottoasioita
Pari puhui avoimesti suhteestaan ja kuulosti kovin samalta kuin nykyisin tosi-tv -ohjelmassaan sekä podcastissaan esiintyvä Renny ja nykyinen Johanna-vaimo.
Rennyn nykyisen liiton tapaan pari kertoi työskentelevänsä kaiken aikaa, eikä edes häämatkaa oltu ehditty tehdä. Kotioloissakin pari harjoitteli rooleja Geenan näytellessä ja Rennyn ohjatessa vieressä.
– Juuri viime yönä juttelimme siitä, miten uskomatonta elämä voi olla, mikä onni meitä on kohdannut, että löysimme toisemme, Geena hehkutti.
Renny kävi vieraissa
Vuoden 1996 kynnyksellä parin Kurkunleikkaajien saari -elokuva oli paljastumassa megaflopiksi ja työn alla oli jo seuraava elokuva, parin viimeinen yhteistuotos The Long Kiss Goodnight. Roolia varten Geena oli leikannut ja värjännyt hiuksensa.
– Minua hirvitti, kun ensimmäiset kiharat putosivat lattialle. En ikinä suostuisi leikkaamaan omia hiuksiani, sillä uskon, että niissä piilee voimani, nykyisin siilitukassa viihtyvä Renny kommentoi.
Juuri 39 vuotta täyttänyt Geena haaveili lapsista ja kertoi parin haluavan ison perheen. Todellisuudessa liitto veteli jo viimeisiään, sillä 1997 Rennyn sihteeri synnytti Rennyn Luukas-pojan. Pariskunnan ero astui voimaan 1998. Avioliittoa rasitti myös Geenan mukaan Rennyn kova mustasukkaisuus.
Lapsia sittenkin
Geenan toive toteutui lopulta eri miehen kanssa, sillä hän sai esikoisensa 46-vuotiaana iranilaisen neurokirurgin kanssa. Suhteesta syntyi kaikkiaan kolme lasta ja pari erosi 2017.
Geena sai myös hyviä työtilaisuuksia vielä myöhemmin muun muassa sarjoista Rouva presidentti ja Greyn anatomia. Ensimmäisestä hän myös voitti Golden Globe -palkinnon.
Renny kiisti myöhemmin uskottomuuden ja sanoi avioliiton olleen käytännössä jo ohi Geenan kanssa, kun Renny oli suhteessa sihteeriinsä. Geena muisti asian toisin.
– En mene yksityiskohtiin. Niistä ei tullut haloota silloinkaan, joten turha niistä on nytkään meuhkata. Sanon vain, että Renny petti minut hirvittävimmällä mahdollisella tavalla. Hänen tekonsa sattui todella syvästi. Minua oli vuosien ajan pidetty epäluotettavana. Olin tapellut kaiken sen läpi, ja sain tällaisen palkinnon, Geena totesi vuoden 2022 muistelmateoksessaan.