Mainos
Mainos päättyy

Jääkiekkoilevan Suomen valokeila on ollut perjantaista saakka suunnattuna Tampereelle, jossa avattiin yksi maailman moderneimmista monitoimiareenoista. Nokia Arenaksi nimetystä hallikompleksista löytyy myös yksi poikkeuksellisen hulppea VIP-aitio.

”Ei voi v***u olla totta” – Tampereella tyrmistyttiin uudesta monitoimiareenasta: 120 miljoonaa maksaneen Nokia Arenan puitteet heittämällä NHL-tasoa – video!

Sitä pyörittävät Tappara-legenda Timo Jutila ja tämän Satu-vaimo, jolle areenan avajaiset oli suuren luokan juhlapäivä. Silloin nimittäin päättyi peräti viiden vuoden odotus.

Timo ja Satu Jutila saivat VIP-aitiolleen lentävän lähdön. – Myyntiä on tehty jo pitkälle ensi vuoteen. Eikä tässä ole enää kuin puoli vuotta lätkän kotikisoihin. Tästä tulee aika sopivan vilkas ensimmäinen vuosi, Juti myhäilee.
Satu ja Timo Jutila saivat VIP-aitiolleen lentävän lähdön. – Myyntiä on tehty jo pitkälle ensi vuoteen. Eikä tässä ole enää kuin puoli vuotta lätkän kotikisoihin. Tästä tulee aika sopivan vilkas ensimmäinen vuosi, Juti myhäilee.

– Pitää paikkansa. Olemme tosiaan suunnitelleet tätä unelmaamme viisi vuotta. Kolme puuseppää kävi toteuttamassa tätä lattiasta kattoon. Ollaan kyllä pirun tyytyväisiä, Juti herkistelee lähes tippa linssissä.

Jutin ja Satun JetSetClubi on 50-paikkainen VIP-kohtelua tarjoava aitiokokonaisuus, jossa voi järjestää monenmoisia tilaisuuksia – oli areenalla sitten menossa lätkämatsi tai konsertti. VIP-aitiossa riittää tosin vipinää muulloinkin.

Anteeksi mitä?! Timo Jutila hämmästelee kohuareenan hirviömäistä yksityiskohtaa: "Se on ison paritalon kokoinen"

Jutille ja Satulle VIP-vieraiden viihtyvyys on kaiken A ja O. Siksi heiltä löytyy asiantuntevaa henkilökuntaa houstaamaan asiakkaita. – Kaiken pitää pelittää viimeisen päälle, Timppa tietää.
Jutille ja Satulle VIP-vieraiden viihtyvyys on kaiken A ja O. Siksi heiltä löytyy asiantuntevaa henkilökuntaa houstaamaan asiakkaita. – Kaiken pitää pelittää viimeisen päälle, Timppa tietää.

– Tuotamme tapahtumia myös niin sanotuille tyhjille päiville. Aitiossamme pyörii asiakkaillemme kokous- ja seminaaripalveluita sekä muita yksityistilaisuuksia pikkujouluista lähtien. Puitteet ovat viimeisen päälle, Juti naulaa.

– Tällaisella konseptilla lähdetään liikkeelle. Voimme toki muuttaa sitä tarvittaessa vaikka neljästi päivässä tarvittavaan muotoonsa.

JetSetClubi jo vanhasta Hakametsän hallista tuttu. Klassinen konsepti ei ole muuttunut miksikään, mutta puitteet uudessa areenassa ovat kuin eri planeetalta.

Myös VIP-aition tarjoamiset ovat Jutin sanoin 'viimeisen päälle.' Hyvin varustellun baaritiskin lisäksi asiakkaita palvelee tuhti buffet-pöytä.
Myös VIP-aition tarjoamiset ovat Jutin sanoin "viimeisen päälle." Hyvin varustellun baaritiskin lisäksi asiakkaita palvelee tuhti buffet-pöytä.
Mainos
Mainos päättyy

Hjallis Harkimo latasi rehellisen mielipiteensä Tampereen uudesta monitoimiareenasta – liikemies teki heti tärkeän havainnon: ”Niitähän mä aina lasken!”

Pinnat kiiltävät uutuuttaan, henkilökunta huolehtii jatkuvasti vieraiden tyytyväisyydestä ja noutopöytä notkuu runsaita antimia.

Ja jos maailmanluokan VIP-näkymä areenalle alkaisi jostain syystä kyllästyttää, tapahtumia voi seurata 85-tuumaisilta jättinäytöiltä.

Kyä ny kelpaa! JetSetClubilta avautuu monenlaista näkymää maailman moderneimmaksi kuvailtuun monitoimiareenaan.
Kyä ny kelpaa! JetSetClubilta avautuu monenlaista näkymää maailman moderneimmaksi kuvailtuun monitoimiareenaan.
Nokia Arenan JetSetClubi on jo Hakametsän hallista tuttu konsepti, mutta modernein maustein.
Nokia Arenan JetSetClubi on jo Hakametsän hallista tuttu konsepti, mutta modernein maustein.
Eikä siinä vielä kaikki! Juti ja Satu pyörittävät MM-kotikisojen aikaan myös Captain’s VIP Loungea Nokia Arenan vieressä Tampereen aikuiskoulutuskeskuksessa. – Siitäkin tulee spesiaalihomma, Tappara-ikoni naulaa.
Eikä siinä vielä kaikki! Satu ja Juti pyörittävät MM-kotikisojen aikaan myös Captain’s VIP Loungea Nokia Arenan vieressä Tampereen aikuiskoulutuskeskuksessa. – Siitäkin tulee spesiaalihomma, Tappara-ikoni naulaa.

On selvää, että tällainen varustelutaso on kustantanut pitkän pennin.

Mainos
Mainos päättyy

Käsittämätön määrä naiskauneutta! Sointu Borg palkkasi Tampereen uudelle areenalle hirmukattauksen kaunottaria – mukana missejä ja Erika Vikmanin pikkusisko!

– Vastasimme itse kaikista aitiomme kustannuksista. Tarkkoja summia emme paljasta, mutta kyllä tämä paljon maksoi, Satu tunnustaa Seiskalle.

– Kyseessä on reilusti yli kuusinumeroinen summa, Juti nyökkää.

Mainos
Mainos päättyy
Ladataan